tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kesäjuhlapäivitys

Äskeinen viikonloppu kotikaupungissani oli vilkas ja juhlien täyteinen. Kävijöitä veti paikalle Kuninkuusravit, joissa sunnuntaipäivänä yleisöä oli lähemmäs 31 000. Edellisen kerran täällä ravattiin näissä merkeissä vuonna 1998. Aiemmista ravikokemuksistani on vierähtänyt jo melkoinen tovi ja pakko tunnustaa, etten radalle asti mennyt nytkään, vaikka vakavasti sitä harkitsinkin. Tapahtumaan voi tutustua mm. Kuninkuusravit-blogissa, johon myös MasterChef-kanssakilpailija Aki Keskitalo oman Maailma lautasella- bloginsa lisäksi kirjoittaa. Minulla oli ilo majoittaa innokas raviharrastaja viikonlopun ajaksi, ja Akin mukana tutustuin sitten ravien oheistarjontaan ja muihin hevosihmisiin. Laivaristeily Rauhalahden Jätkänkämpälle tehtiin äärettömän kauniissa säässä ja koko viikonloppuhan oli suorastaan helteinen.


Perinteinen vanhan tukkilaiskämpän seisova pöytä. Tietysti muikkukukkoa kun Kuopiossa ollaan.


Lämminsavulohta ja mm. ohrattoa. Kala oli savustettu mehukkaaksi käyttäen leppää ja katajaa, joista valitettavasti jälkimmäinen helposti antaa kitkerän maun.
Satamatori ei vielä perjantai-iltana täyttynyt juhlakansasta.


Juhlien lomassa ehdin onneksi puuhastella lupaamani kakun eräisiin rippijuhliin ja jokusen macaronin toisiin.




Omalta osaltani viikonloppu jatkui hyvän ystävän läksiäisissä Koivurannan Tilausravintolan  saunalla kauniin järven rannalla. 



Sisko ja sen serkku olivat koonneet muuttajalle hauskan selviytymispakkauksen.


Erittäin hauskassa seurassa ilta hurahti nopeasti. Karaokeakin tietysti laulettiin.
Suuret kiitokset kaikille upeille uusille tuttavuuksille ja ihanalle illan emännälle!




2 kommenttia:

  1. Aivan upea kakku kukkineen! Olin mukana rippijuhlissa ja pääsin leikkaamaan kakkuasi. Ja vaikka olikin päältä kaunis, ei toki ollut silkkoa sisältä! Makean kuoren alta löytyi mehevä makuelämys. En ole koskaan aikaisemmin syönyt noin hienoa kakkua. Kiitos taitavalle kakku-Ailalle makuelämyksestä ja silmänruoasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hienosta palautteesta! Kyllä kakun makuihin pitää myös panostaa ja makean kuorrutteen vastapainoksi sisuksen pitäisi olla raikas.

      Poista