maanantai 3. lokakuuta 2011

Hattuleivos - leivoshattu




 Jos rästissä on ikäviä kotihommia ja kakkuprojektista jääneitä kakun paloja ja täytteitä, tässä sopivaa (korvaavaa) askartelua muutamaksi tunniksi. Tässä olisi hyvä vinkki ensi kesän Royal Ascot-laukkakilpailun makeaksi tarjottavaksi. Mallia leivoksiin voi ottaa vaikkapa kutsuvieraiden toinen toistaan mielikuvituksellisemmista päähineistä.

Täällä näillä juhlistettiin ihan vaan  syntymäpäiviäni.

Idean hattuihin sain Bake and decorate-kirjasta. Kangasnauhojen sijaan halusin tehdä kaikki osat syötävistä materiaaleista.



Kakkulevystä on otettu erikokoisilla pyöreillä muoteilla paloja, täytteenä puolukkahilloa tai suklaalevitettä ja mangopassionmoussea. Kostutus maidolla. Sokerikreemillä pehmeän ja murenevan kääretorttupohjan kuorrutus on melko mahdotonta, suosittelenkin marsipaanin alle vaikkapa jotain vähäsokerista hilloa tms.



Kaulin marsipaanista myös pohjan, jotta leivoksia on helpompi liikutella.



Marsipaanilla kuorrutettua leivosta on vielä helppo muotoilla lopulliseen muotoonsa.



Silinterin reunoja voi suoristaa lastalla.



Nauhaan tai rusettiin saa pilkkuja kaulitsemalla pohjavärin sisään samankokoisia marsipaanipalloja.



Melko perinteistä hattueleganssia. Nauhat ja ruusut myös marsipaania.



Mustassa lierihatussa oransseja miniruusuja.



Onpa joku pipapääkin eksynyt joukkoon :). Tällä tuskin pääsisi Ascotiin.



Silinteri oli ennen vanhaan naisratsastajien hattu. Vieressä rennompi jockeyn lippalakki.



Ruusu on sivelty kuparitomuvärillä. Viereinen pillerirasia on koristeltu jo kuivahtaneella Sugar Veil-pitsin palasella, punaisella Candy melts spritsauksella ja sokerimassakukalla.



Marsipaani tekee leivoksista melkoisen imeliä, joten täytteeksi kävisi vähemmän sokeriset ainekset. Toisaalta yhdestä leivoksesta nauttii useampikin herkuttelija.

Näitä täytyy ehdottomasti tehdä lisää uusin ideoin , mutta kakkupohjaksi valitsen seuraavalla kerralla kiinteämmän, vaikkapa brownies-pohjan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti