torstai 22. syyskuuta 2011

Puolukkasämpylät

Uusimmassa Hembakat lehdessä oli monta kivaa ohjetta, joista sain inspiraatiota esim. punajuurileivonnaisiin. Tähän sämpyläohjeeseen lisäsin emmerjauhoja, mutta unohdin raejuuston, joka oli alkuperäisessä mukana. Suolan määrää on vara hiukan lisätä, mikäli haluaa.

Emmer on spelttiäkin vanhempi niukkasatoinen vehnälajike. Muistelen lukeneeni, että spelttiin verrattavan terveellisyytensä lisäksi se saattaa sopia osalle keliaakikkojakin. Sitko-ominaisuudet ovat nykyvehnää huonommat, joten tässä vasta totuttelen sen käyttöön.

 

50 g hiivaa
1 dl lämmintä vettä
3 rkl vehnäjauhoja (luomu)
4 dl puolukoita
3 tl suolaa
5 dl haaleaa vettä
2 dl grahamjauhoja (luomu)
3 dl emmer kokojyväjauhoja
10 vehnäjauhoja (luomu)

 

Laita puolukat taikinakulhoon ja survo kevyesti vaikkapa mukin pohjalla. Murenna hiiva mukiin, lisää vesi, sekoita, lisää jauhot ja sekoita. Anna käydä vajaan tunnin ajan, kunnes kuplii ulos kupista. Kaada puolukoiden päälle, lisää vesi, suola, graham ja emmerjauhot ja sekoita. Lisää vähitellen vehnäjauhot ja alusta taikinaa n. 20 minuuttia, lisää tarv. vielä jauhoja. Kumoa takina öljyttyyn kannelliseen astiaan ja laita vedottomaan paikkaan (esim. uuniin) kohoamaan tunniksi.

Painele sen jälkeen jauhotetulla leivinpöydällä taikinasta ilmakuplat pois, jaa taikina 22 osaan ja pyörittele pulliksi. Anna kohota liinan alla puoli tuntia. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia. Suihkuta paiston alussa uuniin vettä, voit tehdä tämän myös toisen kerran paiston aikana. Sämpylöistä tulee rapeakuorisempia, kun sitten jäähdytät ne ritilällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti