tiistai 6. elokuuta 2013

Suklaapraliinikakku

Virallinen lomanlopettajaiskakku. Päätin leipoa kakun työpaikan kahvihuonepopulan tuhottavaksi epäillen, että ovat saattaneet vaikka laihtua pitkän kesäloman aikana.


Praliini on hyvää! Siitä saa ihan parasta jäätelöä, moussea, kakkua, melkein mitä hyvänsä. Praliini on tahna, jossa on hasselpähkinää ja/tai manteleita ja sokeria. Voi sitä tehdä itsekin, mutta kotilaitteilla täysin sileän tahnan aikaansaaminen on hankalaa. Aitoa praliinia saa ainakin tukusta, mutta ravintolakeittiöiden käyttämä hyvin intensiivisen makuinen massa myydään vähintäänkin kilon purkeissa ja on syntisen kallista.
Korvikkeeksi sopivia tuotteita löytää joskus yllättävistäkin paikoista. Käytä pois pikaisesti - hyllystäni silmään sattui hylätty Mignon-munarasia. Nythän olisikin sopiva hetki suklaapraliinimoussekokeiluun! Fazer on valmistanut Mignon-munia vuodesta 1896, edelleen lähes alkuperäisellä reseptillä ja aikoinaan ne olivat mm. Venäjän tsaariperheen herkkua. Kaakaovoin, kaakaomassan ja sokerin lisäksi niissä on 15% mantelia ja 15% hasselpähkinää ja vanilliiniaromia. Siis suklaapraliinia. Mikäli Mignoneita ei löydy kotoa, eikä malta odottaa seuraavaa pääsiäistä, niiden tilalla toiminee myös Maraboun nougat-patukat. Molempien kaakaovoipitoisuus lienee alhainen, joten joukkoon kannattaa laittaa myös tummaa suklaata, tai kaakaovoita, mikäli sitä löytyy kotoa. Siitä huolimatta suklaa ei sekoitu täysin tasarakenteiseksi karamellimassan kanssa, siivilöinnistä huolimatta, vaan mousse jää pilkulliseksi, mutta makuun se ei vaikuta.
Ohje on grammoina, koska helpoin on punnata ainekset. Digitaalivaaka helpottaa leipomista ja reseptien toistoa.

Suklaabrownies-pohjan ohje täällä.

Suklaapraliinimousse

170 g sokeria
110 g vettä
280 g kuohukermaa
85 g voita
1 tl suolaa
215 g Mignon-suklaamunia (4 kpl)
50 g tummaa suklaata
550 g kermaa (vispi- tai kuohukermaa)

Rouhi suklaa kulhoon. Keitä sokeria ja vettä kattilassa hämmentämättä. Penslaa muutaman kerran kattilan reunoja vedellä pullasutia käyttäen, niin sokeri ei kiteydy reunoille. Keitä, kunnes siirappi muuttuu kullankeltaiseksi. Lisää 280 g kermaa kahdessa erässä, anna kiehahtaa, sekoita. Lisää voi ja suola, sekoita hyvin. Kaada seos suklaan päälle ja sekoita. Seos on tässä vaiheessa löysää ja Mignon-suklaa erottuu joukosta hippuina. Siivilöi tasaisemman rakenteen aikaansaamiseksi. Anna jäähtyä täysin. Vatkaa 550 g kermaa löysäksi vaahdoksi ja sekoita praliinimassaan. Kaada irtopohjavuokassa olevan kakkupohjan päälle ja hyydytä mieluiten yön yli.
Koristele vaikkapa kaakaojauheella ja kirsikoilla. Mikäli joudut kuljettamaan kakkua, koristelu kannattaa hoitaa vasta paikan päällä.

Aivan naurattavan loistava ensimmäinen työpäivä: nähtiin Martti Suosalon Luolamies! Onnistuttiin saamaan liput loppuunmyytyyn esitykseen. Aivan huikean hauska ilta, jonka aikana päästiin jyvälle siitä, miksi miehen ja naisen on niin vaikea ymmärtää toisiaan; naiset ovat keräilijöitä ja mies on metsästäjä...

Aihetta sivuten seuraava biisi, joka soi Kansallisbaletin nuorten solistien esittämän hauskan tanssiteos- Sohvan taustalla; sohvallahan se luolamieskin...

3 kommenttia:

  1. Kiitos Aila taas kerran! Tämä kakku oli... miten sen sanoisi... käsittämättömänsuussasulanherkullisenihana <3

    -minna-

    VastaaPoista
  2. excellent photos!!!! really nation side-effect, adore your own ensemble therefore fashionable as well as beautiful!!!



    英雄联盟代练  elo boost  Fifa 15 Coins  League of legends boosting

    VastaaPoista