keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Yksinkertaisen täydellistä paahtopaistia

Vaikka pitäisikin hehkuttaa ihanaa parsaa ja parsarisottoa, voiton vei paisti! Vaikka nykyisin entistä enemmän tykkään laittaa kasviksia ja tietysti kalaa, on pakko myöntää, että tällä kertaa liha oli niin mureaa ja maukasta, että risotosta ei tullut mitenkään mieleenpainuvaa.
Yksinkertaiset asiat ovat yleensä niitä parhaita. Paahtopaisti ja suolaa. Ei muuta.
MasterChefin ensimmäisen kauden Mikan paahtopaisti oli tässä päivänä eräänä niin hyvää, että sitä oli pakko kokeilla: lihasta tuli niin yltiömureaa ja maukasta, että saatoin syödä sitä muutaman siivun liikaa.

1 kg naudan paahtopaisti
lihalämpömittari
suolaa

Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Poista kalvot. Lämmitä uuni 120 asteeseen (kiertoilma). Laita lämpömittari paksuimpaan kohtaan ja liha vuokassaan uuniin, kunnes mittari näyttää 54 astetta. Omassa uunissani tämä otti osapuilleen puolisen tuntia. Anna paistin levätä rauhassa. Ota lihan pintaan väri kuumalla ja kuivalla pannulla (parilapannu). Nosta lepäämään ja ripottele joka puolelle reipas suola. Valmista samalla haluamasi lisukkeet ja leikkaa lihasta ohuita siivuja. Liha toimii lämpimänä, haaleana, kylmänä, vielä päivienkin päästä!


Kuva ei anna oikeutta lihalle. Oman paistini kypsensin edellisenä iltana, seuraavana otin sen hyvissä ajoin lämpimpään ja paistoin pinnat kiinni parilapannulla. Suolan lisäksi en kaivannut muuta maustetta. Ja jos ette usko paistoaikaa tai lämpötilaa; paistin toinen pää oli ohut puikula, joka oli mennyt kypsäksi; se oli kuin kengänpohjaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti