perjantai 12. huhtikuuta 2013

MasterChef Suomi kolmas kausi: finaali

Pääsinpä vielä kirjoittamaan muutaman sanan kuluneen kauden kisasta, kun kaikki kilpailijat olimme vielä kerran yhdessä. Tai me 12 muuta seurasimme jännityksellä, kun Kira ja Iikka kokkasivat. Kuha, ankka ja kokonaisuuteen sopiva jälkiruoka. Kiralla todellakin oli menussaan tvistiä, Iikalla taas perinteisempi, mutta kekseliään teknisesti rakennettu pääruoka ja jälkiruoan porkkanakimara. Jännitettiin kyllä kaikki molempia kannustaen, välillä taisi unohtaa ihan hengittää...
Kiran menun  reseptit voit lukea täältä, ja ohjelman voi  katsoa ruudusta, jos se jäi näkemättä.
Yksi asia jäi kyllä kaivelemaan: olisin niin halunnut maistaa noita annoksia! Kiran pähkinävoijäätelömassaa sipaisin ja se vakuutti; sitä on ehdottomasti joskus kokeiltava! Vaikka kyllä jännitettiin, miten rasvainen jäätelö onnistuu ja vielä annetussa ajassa!
Päivä oli pitkä, varsinkin, kun ei kokannut ja pääosin piti olla hipihiljaa ja vain odottaa... veikkailua voittajasta oli suuntaan ja toiseen, mutta ei ihan vetoa lyöty. Hienon matkan olivat molemmat kisassa tehneet, eikä erot lopulta olleet suuria. Mahtionnittelut molemmille! Kiran voiton rinnalla hopea on myös huikea saavutus! Molemmat ovat paikkansa ansainneet! Onnittelut vielä kerran!
Kisa kaikkinensa oli hieno kokemus, matka ruuan parissa mahtavien kilpakumppaneiden kanssa, tuomarit ja kuvaustiimi: iso kiitos kaikille!
Ja kaikilla meillä oli omat syymme hakea mukaan kisaan - intohimoisen ruokasuhteen lisäksi. Toivon sydämestäni, että jokainen sai - sijoituksesta riippumatta - jotain siitä, mitä lähti hakemaan ja että unelmat toteutuisivat, tavalla tai toisella! Kaikkea hyvää tulevan elämän koitoksiin ystäväni!

Joutessani finaalia odotellessa näpertelin juhlaa varten macaroneja ja koristeltuja pipareita, aiheeseen sopien:




6 kommenttia:

  1. Minä kannatin Iikkaa pitkään, koska Iikka vaikutti teknisesti todella taitavalta. Loppujen lopuksi toivoin kuitenkin Kiran voittavan, koska hän kehittyi kisan aikana äärettömän paljon(ainakin näin tv:n äärestä tarkasteltuna)ja ujosta ja epävarmasta kokista kehittyi itsevarma ja rautainen ammattilainen! :) Olipa muuten hyvä tuotantokausi, kaikki persoonat olivat ihan loistavia ja muutaman kerran sai olla jopa tippa linssissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin oli ihan huippu kausi! Nyt on pakko lisätä vielä pari riviä tuonne tekstiin.

      Poista
  2. Olipas hieno päätös. Itsellä jäi jossain välissä seuraaminen ihan vähiin, mutta loppuajat olin taas mukana ja olipas kyllä taitava kaksikko finaalissa. Kira oli tehnyt uuteen Annaan myös hieno menukokonaisuuden, joka houkuttelisi testaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin! Juu, Anna-lehden reseptejä pitää testata!

      Poista
  3. Hieno kisa. Hirvitti katsoa että mitä kaikkea piti lyhyessä ajassa saada lautaselle, saati löytää ne oikeat maut siinä tohinassa. Huh! Oli melkoista kokkisotaa..

    VastaaPoista
  4. Minä kannatin Iikkaa pitkään, koska Iikka vaikutti teknisesti todella taitavalta. Loppujen lopuksi toivoin kuitenkin Kiran voittavan, koska hän kehittyi kisan aikana äärettömän paljon(ainakin näin tv:n äärestä tarkasteltuna)ja ujosta ja epävarmasta kokista kehittyi itsevarma ja rautainen ammattilainen! gold for runescape

    VastaaPoista