Heinäkuinen kesälomareissumme huipentui Venetsiaan (ensimmäinen osa täällä ja toinen täällä). Parista tuhannesta kuvasta suurin osa tuli kuvattua täällä; helposti siihen puuhaan tässä ihanassa kaupungissa saisin kulutettua ainakin pari viikkoa!
Matkaoppaat suorastaan kehottavat välttämään Venetsiaan matkustamista heinäkuun helteillä, mutta miksi mennä sinne, kun kylmä tuuli puhaltaa, sataa vaakasuoraan ja tulva (aqua alta) nousee Markuksen torille. Lämpötilan kivutessa kolmenkympin hujakoille varjoisilla kapeilla kujilla ja vesibussin (vaporeton) kyydissä on varsin viileää. Kesäaikaan on varmasti eniten turisteja, mutta tässä kohtaa matkaopuksiin on uskominen: parin kiven heiton päässä Markuksen aukiosta on lähes autiota! Hotellin pikkolo tiesi kertoa, että lama näkyy täälläkin; muutama vuosi sitten ruuhka-aikaan hotellilta Markuksen torille kesti 10-15 minuuttia, kun nyt saman matkan taittaa viidessä minuutissa.
Suosittelen siis lämpimästi, ja nimenomaan suosittelen yöpymään Venetsiassa! Jos mahdollista, matkabudjettia kannattaa kiristää toisaalla, jotta voisi panostaa hiukkasen laadukkaampaan, ellei jopa ylelliseen hotelliin, edes yöksi tai kahdeksi, jolloin saattaa kenties aistia tuulahduksen menneestä loistosta. Ja valokuvaajallehan upeat näkymät huoneesta ovat plussaa; toiveesta sain huoneen kakkoskerroksesta. Matkalaukkujen kanssa matkustavan kannattaa myös valita hotelli mahdollisimman läheltä Vaporetto-pysäkkiä, sillä laukkujen raahaaminen useamman sillan yli on varsin työlästä.
Campanile, Markuksenkirkon kellotorni ja dogen palatsi, Palazzo Ducale, San Marcon saaren maamerkit.
Markuksen torin laidalla, Palazzo Ducalen vieressä on myös Markuksenkirkko, Basilica San Marco.
Kirkko on entisöity pieteetillä.
Restaurointi on meneillään useammassakin palatsissa.
Ensimmäinen Hard Rock cafe on perustettu tänne, se pitää nähdä.
Kahvilan edessä on gondoliparkki.
Täällä rumakin on kaunista. Kaikki kuljetetaan veneillä ja laivoilla mantereelta. Turha ihmetellä hintatasoa, tosin kyllä syödäkseen saa ihan kohtuuhintaan.
Vilkasta liikennettä seuratessa vierähtää helposti hetki jos toinenkin.
Hyvän yleiskuvan Venetsiasta saa matkustamalla vaporetto ykkösellä Canal Granden päästä päähän. Samalla ehtii räpsiä kiitettävän määrän kuvia. Päivän lipulla (maksoi muistaakseni 8 euroa) nopeuttaa saariin tutustumista lyhyellä visiitillä, vaikkei jalkaisinkaan matkat pitkiä ole.
Traghettolla, ns. gondolilautalla pääsee kätevästi kanaalin yli euron hintaan. Käytösopas kyytiläisille. Gondoli lastataan täyteen; kiikkerään kyytiin veneen reunoille istumaan mahtuu lähemmän kymmenen henkeä.
Gondolin kyytiin pääsee siis hyvin halvallakin. Aika moni turisti näytti menevän kalliimman mukaan, taisi olla, että alle 50 euron mela ei heilahda. Joku oli palkannut mukaan tenorinkin.
Graffitia löytyy täältäkin. Rialton silta on melkoinen markkinapaikka; sillalla on mm.useita matkamuisto- ja kosmetiikkamyymälöitä.
Pakollinen kuva Huokausten sillasta.
Ilta Venetsiassa on kokemisen arvoinen. Suurin osa turisteista käy vain päiväseltään, eikä illalla ole tungosta.
Aikainen aamu on kuitenkin paras hetki; valo on niiin kaunis!
Sen olivat huomanneet valokuvaajien lisäksi myös taiteilijat.
Aamuisin on myös ihanan hiljaista ja leppoisaa.
Toisilla on myös aikaa seisoskella.
Pyykin kuivaus sujuu kätevästi.
San Marcon saaren toisessa päässä on 1100-luvulla rakennettu Arsenale, telakka-alue, jossa on merimahdin aikaan rakennettiin ja korjattiin laivoja ennätystahtiin. 1500-luvulla siellä työskenteli jopa 16 000 miestä. Nykyisin alue on Italian puolustusvoimien käytössä.
Venetsia on riippuvainen turismista, joka kuitenkin jouduttaa saarten vajoamista ja rakennusten rapautumista. Useampikin valtava alus lipui saarten lomasta päivän aikaan.
La Fenice on rakennettu uudelleen 1996 tulipalon jälkeen. Käydä oopperassa täällä; hyvä syy palata.
Santa Maria della Saluten barokkikirkko on yksi Venetsian kauneimmista ja näyttävimmistä rakennuksista. Pääsin vihdoin ihalemaan sitä paikan päälle, kun aikoinaan maalasin muutaman kookkaan öljymaalauksen Venetsiasta lehtikuvien perusteella, täällä niistä pari.
Kirkko sisältä. Tizianin kattomaalaukset eivät ole yleisön nähtävissä.
Ambulanssikin on vene, vaikka se ensin hassulta tuntuikin.
Hautausmaasaari San Michele on sairaalaa vastapäätä.
Matkalla lentokentälle ajetaan Muranon saaren kautta. Vesibussimatka kentälle kestää noin 90 minuuttia ja on ehdottomasti kätevin tapa lähteä.
Lasiteollisuuden kulta-ajat lienevät takana; useita hylätyn näköisiä tehdasrakennuksia näkyi rantaviivassa.
Valtaväylä on merkitty paaluin. "Moottoritiellä" saa ajaa kovempaa.
Nopeuksia valvotaan täälläkin.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan; kotiin on mukava palata, mutta paljon on myös aihetta palata tänne: Murano, erityisesti värikäs Burano, jäivät näkemättä, muut saaret, ooppera, museot ja ihan vaan silmiä hivelevän kauniit rakennukset, joilla jokaisella on oma tarinansa... Taisinpa menettää tänne osan sydäntäni.
Kuvia olisi enemmänkin, valinta oli vaikea. Laitan myöhemmin linkkiä Flickr-kansiooni, kunhan ehdin niitä sinne järjestellä. Muutenkin tässä on vain pieniä tunnelmapaloja kohteesta, oikeat matkaoppaat ovat toisaalla.
Ruoasta, juomasta ja vähän ostosksita Venetossa vielä postaan myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti