Merikrottia. perunafondant ja Dijonperunapyree

Viikko takaperin kohtasin yllätyksen lähikaupassa; kalatiskiin oli uinut merikrotti! Niin harvinainen näky järviseudulla, että pakkohan sitä oli ostaa. Tunnustan; kokkasin ja söin merikrottia ensimmäistä kertaa.
Lähiseudun ja erityisesti Kallaveden antimia arvostavana lautaselle päätyy yleensä kuhaa, siikaa, ahventa, muikkua ja haukeakin, tosin kyllä lohensukuiset kalatkin tekevät kauppansa. Kalan tuoreus on yksi tärkeimmistä kriteereistä raaka-aineita hankkiessa, mutta nykyisellään taitaa olla niin, että kalan pyyntipäivää ei ole pakko ilmoittaa ja kalatiskien antimet ovat valitettavasti pääsääntöisesti fileoitua tavaraa. Niinpä hallin kalakauppaan on suunnattava aikaisin aamulla, mikäli haluaa valita mieleistänsä kalaa.
Voi olla, että seuraavaa merikrottiateriaa tässä kotikeittiössä saa odottaa, ensinnäkin myyjäkään ei muistanut sitä vuosiin kaupassaan nähneensä. Vaikka kilohinta lähentelikin kolmeakymppiä - melko tavanomainen vaalean kalafileen kilohinta muuten - merikrotin pyrstöstä ei juurikaan mene haaskiin ja yhdelle hengelle riittää hyvin muutaman sentin pätkä, josta saa apetta jopa kahdelle aterialle. Merikrotin maku on mieto ja vaalea, kiinteä, mukavan suutuntuman antava rakenne on kieltämättä hienostunut, eikä kovin kalamainen varsinkaan järvikaloihin tottuneelle.
Toisekseen vaikka merikrotin makuun tykästyykin, on parempi suosia kotimaista lähiseudun kalaa siitäkin syystä, että merikrotti on WWF:n listalla merkitty punaisella; sen ostamista pitäisi välttää. Merikrotin pyynti ei ole kestävällä pohjalla, kuten ei suurin osa muustakaan syvänmeren kalojen pyynnistä ja ne ovat erityisen herkkiä liikakalastukselle. Kannattaa tutustua kuluttajan kalaoppaaseen muutenkin ennen ostoksille lähtöä.

Kaveriksi kalalle tein hetken mielijohteesta pitkästä aikaa perunaa: Savon Sanomien ruokaosiossa maksan vierestä löytyi ohje perunafondantille, jota halusin kokeilla. Muuta tekemistä fondantin kanssa annoksella ei olekaan kuin muoto, jonka veistämiseen kuluu hiukkasen aikaa. Tähteeksi jäänyttä perunaa ei toki voinut heittää hukkaan, joten siitä sitten perunapyrettä Dijon-sinapilla maustettuna. Ohje on yhdelle.

Muutaman sentin pätkä merikrotin pyrstöä
voita, oliiviöljyä, suolaa, pippuria, tuoretta korianteria, persijaa, kaffirlimetin lehtiä (kuivattuna)
pari kolme kiinteää keskikokoista perunaa, kanalientä 1/2-1 l, kermaa, rakeista Dijon-sinappia
rasia siitakesieniä, pieni salottisipuli

Puhdista kalasta nahka, leikkaa fileen pätkät irti selkärangasta. Huuhdo ja kuivaa, mausta suolalla, pippurilla ja yrttisilpulla, kaada tilkka öljyä päälle ja kääri kelmuun odottamaan.

Pese ja kuori perunat, leikkaa päät tasaiseksi ja pyöristä kuorimaveitsellä/veitsellä kutakuinkin kartionmuotoiseksi. Keitä ylijäämäperuna kypsäksi vedessä, valuta, soseuta, purista siivilän läpi ja mausta reilusti Dijon-sinapilla, lisää suolaa, pippuria ja loraus kermaa, tilkka voita.

Hienonna sipuli, paista sienet ja kuullota sipuli pannulla, mausta suolalla ja pippurilla.
Sulata kattilassa reilusti voita, niin paljon, että perunafondantit jäävät voin alle 1/4 verran. Paista perunoita voissa niitä liikuttelematta noin 5-6 minuuttia, kunnes pohja saa kauniin ruskean värin. Käännä ja paista toinen puoli. Lisää kattilaan kuumaa kanalientä (varo, räiskyy) niin, että nestepinta ulottuu yli perunoiden puolivälin. Kypsennä miedolla lämmöllä 12-15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Mausta vielä suolalla ja pippurilla.

Poista kalan pinnalta yrtit, kuumenna pannulla tilkka öljyä ja laita kalapalat keskilämmölle pannuun. Kun kala alkaa kypsyä, lisää reilusti voita, johon kunnon tukku yrttejä ja hiukan pienittyä kaffirlimetin lehtiä. Kun voi alkaa vaahdota, kauho sitä kalapalojen päälle, kunnes ne kypsyvät. Käännä vielä paksut palat ja jatka kauhomista. Lopullisen kypsyyden paksuihin paloihin saat käyttämällä kalaa vielä uunissa esim. 160 asteessa muutaman minuutin ajan. Paistinpannulle jäänyt maustunut voi käy kastikkeeksi.

Kokoa annos lautaselle, koristele yrtein ja nauti.

Työmatkailua

Lähestymällä vanhaa tuttua työpaikkaa vaihteeksi eri suunnasta voi saada uusia näkemyksiä. Jopa siinä määrin, että on vaarana myöhästyä, tai vaikkapa jäädä matkalle.

Hyötyliikuntaa parhaimmillaan. 

En se minä ollut, valitettavasti.

Joutessaan voi työnnellä vaikkapa rattaita.

Yksi pohja - kaksi torttua: suklaata ja sitruunaa

Vaikka kirjahylly pursuaa keittokirjoja (itse asiassa niitä on myös kasoittain sängyn vieressä ja keittiön vieressä rappusilla), pitää saada jotain uutta: aidan takana ruoho on vihreämpää. Kirjastosta löysinkin 2010 julkaistun Chez Jouni - Jouni Törmäsen keittokirjan. Sitruunatorttu on viime aikoina kuulunut täytyy kokeilla - resepteihin. Tässä kirjassa on toimiva ja helppo resepti. Alkuun kummastuttaa pohjataikinan koko, mutta seuraavalla sivulla asia valaistuu; samasta pohjataikinasta saa kaksi piirakkaa; kirjan ohjeissa on sukalainen ja sitruunainen. Molemmat on kokeiltu, pariinkin kertaan ja toimivat, kunhan noudattaa ohjeita. Pohjan huikea keltuaismäärä arveluttaa, mutta paistaessa huomaan, että torttupohja pysyy kuosissaan ilman että päälle tarvitsee laittaa herneitä tai keraamisia kuulia painoksi, eikä maku ja rakennekaan ole hassumpi.

150 g huoneenlämpöistä voita

140 g tomusokeria

6 kananmunan keltuaista

360 g vehnäjauhoja

Vaahdota voi ja tomusokeri. Lisää koneen käydessä keltuaiset yksitellen, sitten 2/3 vehnäjauhoista. Lisää loput jauhot nopeasti käsin. Liika vaivaaminen on pahasta, mutta aineet tulee saada tasaisesti sekaisin. Jaa taikina puoliksi ja kaaviloi reilusti 25 cm halkaisijaltaan olevan, mieluiten irtopohjapiirakkavuoan kokoinen levy ja laita vähäksi aikaa kylmään. Toisen osan taikinaa voit pakastaa, jos et tarvitse heti tai lähipäivinä. Leikkaa piirakkavuoan pohjalle sopivan kokoinen pala leivinpaperia, voitele reunat kevyesti voilla. Nosta tai kumoa pohja leivinpaperilta vuokaan, painele muotoonsa ja leikkaa reunat siistiksi. Laita vielä hetkiseksi kylmään. Paista 160 asteessa noin 15 minuuttia.

Ei kannata oikaista taikinan kylmettämisessä; kaulittu taikina repeilee, jos sen yrittää laittaa suoraan vuokaan, eikä myöskään irtoa kunnolla leivinpaperista.

Suklaakakku

200 g suklaata (70% kaakaopitoisuus)

tomusokeria maun mukaan 20-50g

200 g kuumaa kermaa

1 kananmuna

80 g kylmää maitoa

(20 g notkistettua voita)

Rouhi suklaa kulhoon, laita tomusokeria, jos haluat täytteeseen hiukan makeutta. Huomioi että laadukkaasta suklaasta tulee maukkaampi kakku. Kaada kiehuva kerma päälle, sekoita hiljalleen käännellen, kunnes suklaa sulaa ja seos on tasainen,  Lisää kananmuna, sekoita ja lisää kylmä maito ja sekoita jälleen. Voin lisääminen tuo kiiltävän pinnan.

Kaada täyte paistetun pohjan päälle, alenna lämpö 110 asteeseen ja paista 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä. Tarjoa  vaikkapa vaniljajäätelön kanssa.

Jäähdyttyään suklaatäytteen rakenne on mahtava, leikkautuu hyvin ja maku on täyteläinen.

Sitruunatorttu

6 kananmunaa

250 g kidesokeria

4 sitrunan kuoret ja mehu

2 dl ranskankermaa

Sekoita munat ja sokeri tasaiseksi massaksi. Lisää sitruunan kuoriraaste, creme fraiche ja lopuksi sitruunan mehu. Kuoret voi siivilöidä pois. Kaada täyte kypsän pohjan päälle ja paista 150 asteessa noin 20 minuuttia.

Sitruunatorttua tein ensimmäisellä kerralla lime-sitruunakombinaatiolla, toisella kertaa pelkistä sitruunoista, mutta creme fraichen puutteeessa korvasin sen smetanalla ja kermalla. Täytteen sokeria ja munia ei vatkata vaahdoksi, vaikka kirjan ohjeesta niin voisi äkkisiltään päätellä. Kannattaa myös varautua siihen, että täyte ei mahdukaan piirakkavuokaasi; liika täyte valuu todennäköisesti uuniin piirakan heilahtaessa, joten ei kannata ahnehtia.

Molemmat tortut ovat erinomaisia ja erityisesti helppo pohjataikinaohje ja simppelit täytteet ilahduttavat. Näitä voi helposti myös muokata mieleisikseen.

Kenellä teistä on muuten kampaaja, joka tarpeen niin vaatiessa uhraa vapaapäivänsä hiustesi vuoksi? Kuulun niihin onnekkaisiin; itse päällekkäiset menot kalenteriin ahtaneena yhteistä aikaa ei tuntunut löytyvän, joten lauantaiaamu alkoi ylellisesti! Siitä kiitollisena venytin edellisiltaa sitruunatortun ja sipulipiirakan merkeissä, toivottavasti maistuivat. Suurkiitokset Anne!