MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 7

Kanitehtävän jälkeen olo oli aika naatti. Loistosuoritus on parhaimmillaan pienestä kiinni; parista minuutista. Ja surku taitavan ja niin mukavan kilpailijan tippuminen. Siitä vaan oli taas ponnistettava uuteen koitokseen.
Mukava oli kuitenkin huomata keittiöön saapuessamme, että vuorossa olikin paljon odotettu Master Class.
Tomin sujuvassa ja tiivistetyssä esityksessä kiteytyi erilaisten kypsennysmenetelmien ja kastikkeen teon periaatteet loistavasti. Ja kuinka hallita hellaansa; varasuunnitelman varasuunnitelma, jos homma ei etene käsikirjoituksen mukaan. Paljon tuttua asiaa tietysti, mutta myös uusia oivalluksia, eikä koskaan tärkeitä asioita voi kerrata liikaa. Eri raaka-aineiden kypsennyslämpötilat käytiin myös läpi ja tumman kastikkeen teko; tässä ainakin minulle ahaa-elämys, kuinka saada ostoliemestä tuhtia kastiketta, jossa ei ole häivähdystäkään teollista makua! Liemen redusointi runsaan yrttikimpun kera, toisessa kattilassa samalla kiehutetaan kokoon tilkka punaviinietikkaa, sitten joukkoon punaviiniä, taas keitetään kokoon ja lopuksi lihaliemi siivilöidään, nämä kaksi yhdistetään; jos koostumus on sopiva, maun tarkistus, pippuria, suolaa ja pari tl voita. Siinäpä se yksinkertaisuudessaan!
Vaan siitäpä sitä jatkettiinkin haastavaan tehtävään: tuomareiden suosikkiannosten valmistukseen!
Klassikkoannokset; Wallenbergin pihvi, haukiquenellit ja kateenkorvaa! Ja annosten jako arpomalla, niinpä tietysti! Voi kun olisin saanut haukiquenellit; annoksessa vain kolme komponenttia ja olisi onnistunut takuuvarmasti! Mutta, kun ei ole arpaonnea, niin tietenkin kateenkorva! Kesällä useampaan otteeseen koetin sitä metsästää (lihakaupasta) laihoin tuloksin; siis täysin tuntematon raaka-aine. Annoksessa vielä monta komponenttia 90 minuutin aikaan nähden! Ja siis ilman reseptiä, pelkän maistelun perusteella!
Sen verran tiesin, että kateenkorvaa pitää ensin keittää, että siitä saa kalvot irti. Jotenkin onnistuin kuulemaan tuon valkoviinivoihaudutuksen väärin, ja laitoin keitinveteen valkoviiniä, mutta ei siitä haittaakaan ollut. Iikka taisi toimia kypsennyksen suhteen toisin; lopputuloksessa ei kovin suurta eroa sitten ollut. Kalvojen irrottelun jälkeen haudutin kateenkorvaa vielä uunissa valkoviinin ja voin kanssa, lopuksi pinnat paistettiin vielä pannulla. Voi piti ruskistaa perunapyreetä varten, perunat keittää ja paseerata, kuutioidut perunat pannulla ja vielä madeirakastike! Kastikepohja liemestä ja kasviksista yrttien kera, punaviinietikkaa, madeiraa... Huh huh! Siinä tohinassa unohtui kokonaan perunachipsit! Voi voi, asian huomasin ihan liian myöhään! Onnistuin saamaan kateenkorvan kypsäksi ja maukkaaksi, perunapyree maustettuna ruskistetulla voilla innoitti Tomin kehuihin; ja perunakuutiotkin olivat onnistuneita! Niin ja olihan annoksessa sipulitkin mukana! Ja kastike oli mielestäni tismalleen saman makuista, kuin esimerkkiannoksessa! Meidän porukassa erot olivatkin suorastaan hiuksenhienoja; kaikki kolme selviydyttiin hienosti vaikeasta annoksesta. Suoritukseensa voi olla tyytyväinen; tosin perunachipsien puuttuminen ja painetehtävään joutuminen tuntui masentavalta...

Useamman kerran olen haukiquenelleja tehnyt, ja kyllä ne minunkin suosikkiruokaani ovat; kalaruokien ystävä kun olen! Mutta tykkäsin myös kateenkorvasta, ja jos vaan käsiini saan, laitan toistekin.

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 6

Torstain painetehtävässä jälleen mysteerilaatikko! Jotenkin pikasilmäyksellä keittiön perälle pystytettyyn hienoon asetelmaan saattoi päätellä että metsään mennään. Vaan kani! Ei nylkeminen ja lihan käsittely ole tuntematonta; poron ruhon pilkkomisesta ja linnun käsittelystä löytyy postaukset. Matti taisi vetäistä nahkan irti ihan yhdellä riuhtaisulla, hyvänä kakkosena pääsin nylkemisen jälkeen ruokavarastoon.
Kanin lihaa lienen maistanut jossain Portugalissa tai muualla, siitä ei sen tarkempaa mielikuvaa. Kovin kalpeahan tuo liha sitten oli niihin muistikuviin verraten. Jäniksen fileet mielessä läksin kokoamaan tarvikkeita annokseen. Ihan kaikkia aineksia en löytänyt, mutta puuttuvat komponentit korvasin sitten toisella.
Irrottelin fileet rangasta, koivet erikseen ja luut nopeasti pieneksi ja paahtumaan kastiketta varten. Koipiin väri pannulla, timjamia, suolaa, pippuria ja folioon ja uuniin, jotta ehtivät kypsyä. Fileet kelmuun odottamaan, etteivät pääse kuivamaan.
Punajuuren ajoin monitoimikoneessa karkeaksi puruksi ja keitin appelsiinimehussa (punajuurimehua ei ollut eikä tuoreita appelsiineja), pinjan siemeniä, mausteita, voita, vähän samaan tyyliin kuin täällä. Mustajuuret kuorin, keitin vedessä, voita, kermaa, suolaa ja pippuria.
Kastike tumman kastikkeen tapaan; liemi paahdetuista luista, jatkoin sitä kaupallisella, kun aikaa oli kovin vähän, eikä noista luista kovin tummaa lientä olisi muutoinkaan saanut. Portviiniä, yrttejä; timjamia ainakin; kastike oli kyllä erittäin hyvää!
Aikaa oli hyvin, kunnes tuli lisätehtävä: keittiön tervehdykset kolmelle! Jatkoin kokkailua ja mietin mitä laittaa; yksinkertaista. Paahtoleipäpalanen nopeasti pannulla, kuusenkerkkäsiirapilla maustettuja paistettuja suppilovahveroita ja kyssäkaaliraastetta. Kyssäkaalista olisin tehnyt pääannokseen tagliatellea, mutta aika ei riittänyt; kyssäkaalin "kuoriminen" ohueksi nauhaksi on hidasta. Amusenhan tulee olla pieni, suupala, lusikkaan mahtuva. Sainkin omastani tuomareilta kehuja. Resepti kokonaisuudessaan täällä.
Koipilihat ehtivät hyvin kypsiksi ja sitten fileiden paisto nopeasti pannulla maustamisen jälkeen. Aika alkoi loppua, mutta hyvin niihin sai värin. Ei siinä käynyt mielessä mittaria käyttää, ja ajatus oli, että liha saa jäädä aavistuksen roseeksi sisältä, kuten jänis tai metsäkanalintu tai fasaani. Kyseessähän ei ole possu eikä broileri. Eikä se liha raakaa sisältä ollut! Sisäfileitä en laittanut lautaselle; olivat niin onnettoman pienet ja menivät kypsäksi ja samalla sitkeäksi. Yllättävän mieto, jopa mauton tuo kanin liha verrattuna riistaan...
Siinäpä sitä taas armotonta kritiikkiä tuli, nimenomaan lihan kypsyydestä! Harmi vaan, kun muut komponentit jäivät ilman mainintaa, onnistuivat olemaan maukkaita ja monipuolisia kastiketta myöten! Resepti kaniruokaani löytyy täältä.
Toisen epäonni on toisen onni ja niin edelleen: Janin kömmähdykset ja laitehäiriöt johtivat pudotukseen! Harmitti vietävästi, mutta samalla tietysti helpotus, kun oma kisa vielä jatkuu!

Ja lopuksi vielä: kyllä riistan käsittely, suolistus, nylkeminen ja lihan pilkkominen alusta pitäen kunnioittaa hienoa raaka-ainetta. Kaikki hyödynnetään ja mikä parasta; tiedät mitä syöt. Ja kyllä maku on ihan toista luokkaa kuin tehotuotetulla lihalla! Voisi olla valaisevaa tutustua vaikkapa broilerin kasvatukseen ja teurastukseen...

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 5

Eilisessä jaksossa oli melkoisen tuuliset paikat eduskuntatalon eteen pystytetyissä pop up ravintoloissa. Kyllähän sitä jo etukäteen aavisteltiin, että joukkuetehtävä on tulossa, ja edellisen tehtävän voittajana minulle lankeaisi kyseenalainen kunnia joukkueen johtajana. Vaan en aavistanut, että saisin valita joukkueeni kokonaan; ajatuksissa oli vanha kaava, että nimeäisin ensin toisen joukkueen kapteenin ja vuoronperään huudettaisiin joukkuetoverit. Siinä sitä sitten hätäpäissään lasketteli nimeä toisen perään; edelleenkään kaikkien vahvuudet varsinkaan etnisen ruoan saralla eivät olleet minulle valjenneet. Thaikeittiön taitaja Aki oli tietysti selvillä, ja aasialaistahan sitä tietysti toivoi pääsevänsä kokkaamaan. Ettei ainakaan Meksikoon! Meikäläiselle ei Meksikon salaisuudet ainakaan olleet valjenneet; chiliallergikon kanssa tietoinen tulisen ruoan välttäminen on saanut aikaan sen, ettei itsekään tahdo oikein tulisia makuja kestää. Ja vissi ero taitaa olla kotikeittiön Tex Mexillä ja aidolla Meksikolaisella ruoalla.
Ja tuuriahan sitä taas oli: Meksikoon mentiin!
Tomilla tuntui olevan oikeaa otetta kyseiseen keittiöön ja siitähän lähdettiin menuta kyhäämään. Lihapaketit päästiin avaamaan vasta ruokalistan julkistamisen jälkeen, ja possun muoto poikkesi hiukan odotetusta. Avokadojakaan ei ollut liikaa ja suklaa puuttui. Lisää haastetta tietysti vielä olosuhteista: yksi keittolevy ja grilli...
Ja onnettomat tortillat! Jälkeenpäin olen miettinyt, kun kotona pelkistä maissijauhoista on onnistunut kaulimaan pehmeät tortillat, että oliko nuo jauhot sitten tarkoitettu ensin keittää puuroksi, vai mikä ihme niissä oli? Jossain vaiheessa heitin ehdotuksen, että jätetään tortillat pois, kun välineet hajosivat eikä kaulinta ollut, eikä lättyjen rakenne muutenkaan miellyttänyt. Mutta tehty mikä tehty, niillä mentiin.
Eikähän ne koppuroita olleet paiston jälkeen, mutta grillilämmityksessä ne sitten kuivahtivat. Minkäs teet. Mutta ehdottomasti päivän heikoin lenkki.
Päivä oli yllättävän aurinoinen ja välillä lämmin; taisi siinä vähän nahkakin kärähtää. Tuuli viilensi, ja vei kevyitä tavaroita mennessään. Kiireessä ei käynyt ajatustakaan syömisen suuntaan ja nesteitäkään ei tullut juuri nautittua. Loppua kohden meinasikin meikäläinen hyytyä.
Pojat hoitivat hommansa hyvin, kaikilla oli oma tehtävänsä, ja aikakin riitti. Kiitos pojat!
Eikä se meidän ruoka tuomarikommenttien perusteella nyt niin huonoa ollut; toisilla oli vaan parempaa, ja thai-ruoka nyt kuitenkin taitaa olla trendikkäämpää tällä hetkellä.
Olihan se äänestyksen tulos aika murskaava, mutta häviö se olisi ollut yhdelläkin äänellä. Niinpä johdan huomenna joukkueeni painetehtävään. Pahoittelen. Kilpailu on kovaa.

Ja Klasun blogissa pääsee myös kisatunnelmiin, käy kurkkaamassa muitakin ihastuttavia ruokajuttuja!