keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Gluteeniton aprikoosi-mangotorttu

Kevätleivonnassa mielessä on enempi keltaiset värit, varsinkin pääsiäisen alla. Työpaikalla oli esitetty jo edellisviikolla vienoja toiveita pääsiäisleivonnaisten perään.

Tässä meikäläisen versio perinteisestä rahkapiirakasta. Rahkaan voi hyvin käyttää kaapista löytyvät kermaviilin, smetanan ym. tähteet. Käytä mahdollisimman korkeareunaista 23-24 cm halkaisijaltaan olevaa piirakkavuokaa, matalareunaiseen vähennä täytteen määrää. Myös tavallisia vehnäjauhoja voi hyvin käyttää. Idean koristeluun keksin leipoessani pupupiparkakkuja.

150 g voita
1 dl sokeria
4 dl Semperin vaaleaa jauhoseosta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

1 tölkki (425/230 g) säilöttyjä aprikooseja
1 tölkki (410/240 g) säilöttyjä mangoviipaleita
(2 dl raparperisosetta)

päälle:
1 prk (250 g) ricottajuustoa
1 prk (200 g) sitruunarahkaa
100-150 g turkkilaista jugurttia
pari tippaa sitruunaesanssia
1 dl sokeria
1 rkl lime mehua
3 kananmunaa
keltaista elintarvikeväriä, 1 rkl perunajauhoja

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Taputtele jauhotetuin käsin voidellun vuoan pohjalle, tarvittaessa lisää jauhoja, jos tarttuu käsiin. Laita jääkaappiin odottamaan.

Sekoita täytteen aineet keskenään. Ota 2 dl erilleen ja värjää keltaisella elintarvikevärillä (käytin pastaväriä), sekoita joukkoon 1 rkl perunajauhoja.

Levitä raparperisose pohjan päälle. Tämän voi jättää poiskin, minä laitoin, koska sitä jäi edellisestä piirakkaprojektista. Asettele päälle aprikoosit ja niiden väliin pienennetyt mangoviipaleet.


Kaada osa vaaleasta täytteestä vuokaan ja aseta päälle esimerkiksi pupun muotoinen piparkakkumuotti. Lusikoi sen sisään keltaista täytettä ja sen jälkeen täytä ympärillä oleva alue vaalealla.


Nosta muotti nopeasti pois. Paista 180 asteessa 45-50 minuuttia. Koristele reunat jäähtyneenä.


Vuoka osoittautui tälle täytemäärälle liian pieneksi ja osa jäi käyttämättä. Varmuuden vuoksi laitoin reunalle foliota. Yli kohonneen täytteen poistin ja pursotin reunalle kaksiväristä kermavaahtoa. Ruskea koristelu on candy meltsiä, lisäksi hopeakuulia.


Kakku maistui ja tuli syötyä viimeistä murua myöten :)

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Moussaka

Moussaka ei ole virallinen pääsiäisruoka, mutta voisi hyvin olla; lampaanmakuun pääsee tässäkin. Minulla on tapana tehdä sitä isompi satsi kerrallaan, kun sen tekemiseen saa varata hiukan enemmän aikaa. Tykkään lisätä siihen perunaa ja kesäkurpitsaa. Tästä riittää jopa 10 hengelle, tai osan voi pakastaa. Seuraavana päivänä maku yleensä paranee. Käytin n. 400 g lampaan ja 300 g hirven jauhelihaa.

700 g lampaanjauhelihaa
2 isoa ( 1 kg) munakoisoa
1 (280 g) munakoiso
2 sipulia
2-3 valkosipulin kynttä
2 lihaliemikuutiota
500 g perunaviipaleita (pakaste tai tuore)
1 pss Bifteki-kreikkalainen maustesekoitus lihapullille
n. 60 g tomaattipyreetä
1.5 dl punaviiniä
2 tlk kokonaisia tomaatteja
3 rkl korppujauhoja
2 valkuaista

valkokastike:
75 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
suolaa, pippuria, muskottipähkinää, rose´- ja viherpippuria
2 dl juustoraastetta
3 keltuaista ja 2 munaa
päälle 2 dl juustoraastetta

Viipaloi huuhdotut munakoisot noin sentin paksuisiksi, ripottele suolaa päälle ja jätä odottelemaan. Siivuta myös kesäkurpitsa ja perunat, mikäli käytät tuoreita perunoita.

Paista jauhelihat parissa erässä, lammas on aina sen verran rasvaista, että paistorasvaa ei juuri tarvitse lisätä. Lisää lopussa hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Kuullota. Lisää maustesekoitus (sis. timjamia, persiljaa, valkosipulia ja minttua), liemikuutiot ja punaviini. Lisää töllkkitomaatit ja tarvittaessa tilkka vettä, jolla huuhdot tölkit. Keitä hiljalleen valkokastikkeen tekemiseen ja korppujauho hieman jäähtyneeseen kastikkeeseen.

Valkokastiketta varten sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja sekoita, anna hetki kypsyä. Lisää maitoa sekoittaen pienissä erissä niin, että maito imeytyy eikä tule paukkuja. Kypsennä miedolla tulella kymmenisen minuuttia, mausta ja lisää lopuksi juustoraaste. Ota liedeltä, anna hetki jäähtyä ja lisää keltuaiset ja munat voimakkaasti sekoittaen.

Pyyhi kosteus ja ylimääräinen suola munakoisoviipaleilta. Paista öljyssä tai juoksevalla margariinilla kaunis väri pintaan.


Kokoa moussaka; alimmaksi kerros munakoisoja, niiden päälle kesäkurpitsaviipaleet ja peruna. Lisää kesäkurpitsa- ja perunakerrokseen kevyesti suolaa ja timjamia. Laita päälle jauhelihakastike. Kaada viimeiseksi valkokastike.


Tässä vaiheessa moussakan voi jättää odottamaan.

Paista 175 ˚C tunti. Lisää puolivälissä päälle 1-2 dl juustoraastetta. Anna seisoa 15 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoa esim. tomaattiviipaleiden ja basilikan kanssa.


Tällä kertaa maltoin odottaa tuon 15 minuuttia paiston jälkeen, ja lopputulos on koossa pysyvä; kiitos kananmunien. Oli hyvää taas kerran!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

2 kakkua banaanista

Ylikypsiä kaikkien vieroksumia banaaneja oli roskiin menossa. Pelastin ne leivontaan, johon olivat juuri parhaimmillaan. Mm. Kinuskikissan banaanileivosohjetta vakoilin ja tein omat muutokset.

400 g voita
5 dl ruokokidesokeria
6-7 banaania
10 dl vehnäjauhoja
6 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
4 tl kanelia
200 g rahkaa tms.
3 rkl Sweet chili sauce (ginger) Santa Maria
limen tai sitruunan mehua

Voitele 2 kuivakakkuvuokaa esim. pehmeällä kookosrasvalla ja käytä jauhotukseen kookoshiutaleita.

Kuori ja muussaa banaanit perunasurvimella. Pirskota päälle limen tai sitruunan mehua ja peitä kostutetulla talouspaperilla; tämä estää tummumisen.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna kerrallaan vatkaten.

Sekoita rahka ja chilikastike; tässä käytin sitruunarahkaa, kermaviiliä (purkin pohjia) sekä 3.5 % turkkilaista jugurttia. Lisää sitten jauhoja ja rahkaseosta vuorotellen ja lopuksi sekoita joukkoon banaani.

Paista 175 asteessa (kiertoilma) n. tunti, kunnes kakut ovat tikulla koettaen kypsiä. Kumoa lautaselle jäähtymään.

 

Koristeeksi päätyi toiseen kakkuun aiemmin tehtyjä kukkia, jotain lemmikin sukua varmaankin. Mukavan banaaninen maku, sen mitä pienen palan pääsin maistamaan.

 

Toiseen kakkuun mietin koristeita, kun ei ole tullut keltaisia eikä pääsisäiskukkia tehtyä. Koristeita ei kovin paljon kannata varastoonkaan ehkä tehdä, kun rikkoutuvat niin helposti, kuten noita-akka luutineen. Keksin irrottaa siitä pään, jalat ja kädet ja pelastin myös kahvipannun.Lumihiutaleita oli pakko päästä käyttämään, vaikka talvi on jo mennyt, kun tilasin pitkän odottelun jälkeen ihanan silikonimuotin täältä.


Ilkeä noita on loitsuillaan saanut Kyöpelinvuoren tulivuoren purkautumaan. Rohkeat metsän eläimet urhean pikku possun johdolla onnistuvat pelastamaan metsän tuholta. Purkaus ehti sulattaa lumen vain ylärinteiltä. Kamppailun seurauksena noita putoaa kraateriin, joka alkaa sylkeä uumenistaan suklaamunia.