keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Ylevä(isten) juoma ja helppo matcha-jäätelö

Teetä ja sympatiaa. Tee on ollut viime viikkojen suosikkijuomani. Minä, joka olen juonut teetä vain satunnaisesti. Vatsaa alkoi keittää jo ennen joulua ja kahvi piti lopulta jättää kokonaan pois. Teetä on kulunut litratolkulla ja kaappeihin kertyneet teevarastot ovat vajuneet kiitettävästi. Ehkäpä pääsen kohta shoppailemaan uusia teelaatuja, ihan teekaupasta. Loppuvuodesta, ennen teekuuriani, kirjoitin teestä jutun myös Nuori Lääkäri- lehteen. Teksti on luettavissa myös tässä alempana, lyhyt johdatus erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen, sekä jokunen vinkki teen käytöstä ruoanlaitossa. Matcha-teetä olen käyttänyt ennenkin, tällä kertaa siitä syntyi helppo ja nopea jäätelö. Ja joo, vatsa voi paljon paremmin, ja yllättävää kyllä, kahvia ei juurikaan tee mieli. Ja tunnustan nauttivani teeni englantilaisittain maidon kanssa. Millaisesta teestä sinä tykkäät?



Tilasin kertakäyttöisiä suodatinpusseja teelle, näin irtoteestä on helppo suodattaa kupillinen tai pari, eikä tarvitse sotkea teepallojen ja sihtien kanssa. Pusseja on kätevä ottaa myös mukaan töihin.


Tekstini viime vuoden viimeisestä Nuori Lääkäri-lehdestä:

Ylevä(isten) juoma

Harjoita anteliaisuutta ja ystävällisyyttä kaikkia kohtaan
Ole kohtelias ja harmoninen
Älä kritisoi toisten teeseremonioita
Ole vaatimaton ilman ylpeyttä
Älä himoitse toisten tee-esineitä
Teeseremoniaa ei saa typistää vain esineiden arvostamiseen
Teeseremonian pitää ennen kaikkea huomioida vieraiden sydämet

Näin ohjeisti Takeno Joo, eräs tunnetuin japanilainen teemestari 1500-luvulla. Japanilaiset ovat vieneet teen nauttimisen taiteen tasolle, johon vahvasti liittyy myös hengellisyys. Teeopinnot kestävät yleensä vuosia ja jotkut uhraavatkin teelle koko elämänsä.

Hoksasin aiheeseen perehtyessäni, miten vähän teestä oikeastaan tiedän ja miten vähän teetä tulee nautittua, joitakin lipputeekupposia lukuun ottamatta. Kyllä vihreä tee tuttu on, sekä teekukat ja matcha-tee, mutten muista kuulleeni pu’er-teestä, hapettamattomasta teestä, joka tiivistetään teekakuiksi, joita voidaan ikäännyttää eli jälkifermentoida jopa vuosikymmeniä. Irtoteetä hauduttaessani olen myös aina ollut hyvin suurpiirteinen, juoman maun todennäköisesti kärsiessä. Huomasin myös, kuinka monia tuotteita myydään nimellä tee, vaikka ne onkin valmistettu jostain ihan muusta, tavalllisimmin yrteistä.

Tee valmistetaan teepensaan (Camelia sinensis) lehdistä uuttamalla. Tee sisältää mm.kofeiinia (eli teiiniä), tanniineja, teaniinia ja meteaniinia. Teaniini ja meteaniini ovat miedosti rauhoittavia. Kofeiinipitoinen tee saattaa viedä yöunet, jolloin iltakupposeen kannattaa hauduttaa vaikkapa kofeiinitonta Rooibosta, punapensaan lehdistä valmistettua juomaa.
Teehen liitetään myös monenlaisia terveysvaikutuksia, mm. sen sisältämiin flavonoideihin, mutta muistan lukeneeni, kuinka teen juontiin on liitetty lisääntynyt ruokatorven syöpäriski, erityisesti Aasian maissa. Uudemmissa tutkimuksissa riski näyttäisi korreloivan paremminkin kuumien juomien nauttimiseen.

Kuten niin moneen nautintoaineeseen niin teehenkin liittyy monta legendaa. Myytin mukaan kiinalainen tarukeisari Shen Nong tuli keksineeksi teejuoman vuonna 2 737 ennen ajanlaskumme alkua, kun keisarin nukahdettua kiehuvaan vesiastiaan oli pudonnut teepuun lehtiä. Kitkerän maun lisäksi hän aisti juoman puhdistavan ja piristävän vaikutuksen ja näin teen juonti keksittiin.  Siitä vierähtikin tovi, ennen kuin juoma saapui Eurooppaan 1600 luvulla.

Mustan teen nauttiminen maidon kanssa lienee perua mongolialaisesta maitoteestä ja etenkin britit mieltyivät maidon käyttöön. Brittien kello viiden tee on muuten jo yli 300 vuotta vanha perinne. Maitolisällä varmistettiin myös edullisten posliinikuppien ehjänä pysyminen, ja lisäksi hampaatkin värjäytyivät kenties vähemmän. Nautin oman teeni myös maidon kanssa, jolloin tee jäähtyy sopivasti, maku pyöristyy eikä aiheuta niin herkästi närästystä.

Teelaatujen jaottelu perustuu teelehtien tuoreuteen, hapetusprosessiin ja jälkifermentointiin. Halvin, musta tee, on eniten prosessoitua ja länsimaissa suosituin tee, ja sitä myös maustetaan lukemattomin tavoin.  Oolong-teen käsittely on samantapainen kuin mustan teen, mutta sen hapettuminen keskeytetään, toisin kuin mustan teen. Vihreän teen hapetus keskeytetään heti alkuunsa, erilaisin menetelmin, jolloin sen väri jää hyvin haaleaksi. Juomien kulutuksessa vihreän teen ohi kiilaa maailmassa vain vesi, niin suosittu juoma vihreä tee on Aasian maissa! Muita teelaatuja, pu’er teen lisäksi, ovat valkoinen ja keltainen tee, jotka pääosin valmistetaan teepensaan yläosan nupuista ja kärkisilmuista ja arvatenkin ovat niitä kalleimpia teelaatuja.

Teentuottajamaista suurimpia ovat Kiina, Intia, Kenia ja Sri Lanka. Kansainvälisissä raaka-ainehuutokaupoissa tee myydään maahantuojille ja maailman suurin teekauppias onkin brittiläis-hollantilainen Unilever, jonka kautta 12% myytävästä teestä liikkuu. Viljelymenetelmien kehittyminen on kasvattanut teesatoa ja pientuottajiakin on tullut lisää, mutta teen hinnasta vain 10-20% jää tuottajalle. Myös teen tuotantoon liittyy ongelmia ympäristö- ja eettisten arvojen suhteen. Teelehtien poimiminen, erityisesti laadukkaan lopputuotteen varmistamiseksi, tehdään edelleen käsin. Teenpoimijoista suurin osa on naisia, joille helposti maksetaan alle minimipalkan ja myös vähemmän kuin miehille. Afrikkalaisilla viljelmillä naiset joutuvat myös työnjohtajien ahdistelemaksi. Työsuojelusta ei juurikaan puhuta ja paikoin lapsityövoimaakin käytetään. Toivotaan, että kasvussa oleva ekologisesti ja eettisesti tuotettujen hyödykkeiden kysyntä korjaa teen poimijoiden oikeuksia pikkuhiljaa.

Teetietouteni lisäännyttyä harkitsen nyt vakavasti tilaavani muutamaa sorttia laatuteetä, ehkäpä pari pu’er-kakkua, jotka unohtaisin ikääntymään vuosikymmeneksi tai pariksi, ihan vaan hyllyn perälle. Taitaisi olla halvempaa kuin vaikkapa viiniharrastus? Matcha-teeni käytän ruuanlaittoon, kuten tähänkin asti, ilman sen kummempia seremonioita.
Erään toisen teemestarin, Rikyun oppien mukaan teellä on neljä hyvettä: harmonia, kunnioitus, puhtaus ja rauhallisuus. Ne koetan muistaa niin keittiössä kuin elämässäkin.





Teetä voi nauttia juomana läpi aterian kuten Aasiassa on tapana. Tee sopii ruuanlaittoon siinä kuin viinitkin, vain mielikuvitus on rajana, käyttipä perusteetä tai maustettuja teejuomia. Irtoteetä sopii lisätä marinadiin tai käyttää siihen teejuomaa. Miltähän maistuisi earl graylla maustetut sconesit voinokareen ja hillon kera? Chaitee-pikkuleivät, rooibos-siirappi, matcha-kuorrutteiset mokkapalat tulee mieleen esimerkkinä makeista herkuista. Teen jämän voi hyvin lorauttaa smoothieen tai maustamaan ruokaa, miksei se kävisi myös leipätaikinan nesteeksi?
Teesavustus on helppo tapa saada savustettuja herkkuruokia siististi kotikeittiössä, ilman savustinta. Kurkkaa ohje täältä: teesavustettua ankanrintaa.
Santelipuusavustettuja tomaatteja kokeiltiin täällä: santelipuusavustetut minitomaatit

Matcha on japanilainen hienoksi jauhettu vihreä tee, jonka valmistukseen ja tarjoiluun japanilainen teetaide nimenomaan keskittyy.




Helppo matcha-jäätelö

Annoksesta riittää kahdelle, jälkiruuan osasena useammallekin

2 dl kuohukermaa
½ purkkia kondensoitua maitoa
3 tl matcha-teejauhetta

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Vispilöi joukkoon kondensoitu maito ja matcha-teejauhe. Pakasta vähintään muutama tunti, ei tarvitse sekoittaa pakastamisen aikana.




18 kommenttia:

  1. Hei! Mä oon nyt tosi pitkään pohtinu ja nyt vihdoin uskallan kysyä :D kun mulle tuo nly tulee, niin oletko myös lääkäri vai mitä kautta kirjoitat lehteen? :) ja hei matcha rules! Se on niin ihanan oman makuistaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Saara, kylläpä ihan oikein arvelit :)

      Poista
    2. Missäs välissä sinä Saara ehdit noin paljon blogata ja oletko sinä Jennin assarikin? 😊 Huikea tahti. Itsellä ei tahdo aika riittää...

      Poista
    3. Sitä aina itsekin ihmettelee :D eilenkin 12 tunnin koulupäivän jälkeen jaksoi vielä illalla laittaa ruokaa ja kuvata, niin kyllä se jossain välissä aina onnistuu :) ja Jennin assariksikin uhkarohkeasti hain, kun päätin korvata entiset kandiseuran hallitustoimintaan ja duodecimin tuntitöihin kuluneen ajan näillä hommilla :D ja ehkä se oikea vastaus on se että on vielä opiskelija eikä käy koko päiväisessä päivätöissä vielä.

      Poista
    4. Reipasta toimintaa 😊 Totta kyllä intohimo ja uuden oppiminen antaa virtaa ja jaksaa vaikka mitä! Opiskeluaikana aikaa oli kyllä enemmän kuin ikinä 😊. Toisaalta tänä päivänä mielenkiinto hajaantuu aika moneen, pitää priorisoida.

      Poista
  2. Just mietin, että missä ihmeessä oli juttua teesavustuksesta! Toi on ajatuksissa pyörinyt jo pidemmän aikaa ja meinasin nautaan tai heppaan kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Helppoa ja siistiä. 😊

      Poista
    2. Kokeilin. 😊

      https://kokeilevakeittioni.blogspot.fi/2017/01/teesavustettua-naudan-filetta-ja-omenaa.html

      Poista
  3. "Teeseremonian pitää ennen kaikkea huomioida vieraiden sydämet". Ihana ajatus, niin kuin muutkin Takeno Joon ohjeista. Juon itse sekä kahvia että teetä; kahvin runsaan maidon kanssa ja teestä suosin vihreää teetä.
    ps. Meillekin tulee Nuori lääkäri, tosin ei miun ansiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän vähän kahvia olen kaivannut tänä aikana, mutta tuskin kokonaan kahvinjuontia lopetan. Mutta uusia teelaatuja aion kyllä kokeilla.

      Poista
  4. Teetä kuluu täälläkin enenmmän kuin kahvia, pääasiassa kylläkin rooibosta.
    Mutta tuosta matcha-jäätelöstä tuli mieleen lento Hong Kongista Lontooseen, siellä tarjottiin kyseistä jäätelöä joka jäi minulta syömättä, niin kumma maku siinä oli. Tämä sinun jäätelösi voi olla hyvinki erilaista, vois maistuakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooibos on ollut minunkin suosikkini. Matcha on kiinnostava tuttavuus, joskus olen tehnyt siitä makeampaakin jäätelöä kuin tämä. Teenä en ole sitä juonut.

      Poista
  5. teesavustus on kiinnostanut itseäni jo pidemmän aikaa - kiitos ohjeesta joka menee talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen on kätevää tyhjentää teepussin pohjat!

      Poista
  6. Matcha-jäätelö menee niin kokeiluun!

    VastaaPoista
  7. Oli tarkoitus tehdä jo viime kesänä matcha-jäätelöä mutta se jotenkin jäi.. Tänä kesänä on kyllä pakko kokeilla, matchasta kun kuitenkin pidän!

    VastaaPoista
  8. Matchaa en ole kokeillut ihan teenä, matcha mokkapaloissa kylläkin - jotka Saaran kanssa suunniteltiin yhteen tilaisuuteen :) Päivät juon kahvia ja illat lipitän teetä. Viimeisin mieleenpainunut teeostos oli Kiinasta tuotu iso "teekiekko". En ole sitä edes avannut, toivottavasti ei mene pilalle. Kiitos tästä informatiivisesta teepläjäyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko pu'er kakkua? Nehän vaan paranee kun unohtaa kaapin perälle :). Teeostoksille meinasin lähteä, teillä on siellä monta teekauppaa. Kunnon tavaraa eikä marketin hyllyllä väljähtynyttä, ja jotain laatua kanssa mielailen 😊

      Poista