sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Inspiraatiota etsimässä?



 Päivityksiä on tullut tänne viime aikoina harvakseltaan, kun muut kiireet ovat vieneet aikaa keittiöstä, eikä uusia reseptejä kuvineen ole syntynyt. Blogin ulkoasukin odottaa siivoamista. Viime viikkoina päällimmäisenä ovat olleet nuorison Skotlantiin muuttoon liittyvät asiat. Näin ruokakunta supistuu ja annoskoot pienenevät. Olisi aina hauskempaa kokata isommalle porukalle ja itsensä ainoana makutuomarina helposti myös urautuu. Edelleenkin lupaamaani tarinaa Veneton ruokapuolesta joudutte valitettavasti odottamaan.

Uudet tuulet kuitenkin puhaltavat ja katse on suunnattu eteenpäin!

Lokakuussa syntyy blogimaailmaan uusi jännittävä Inspiration-konsepti, johon blogini on kutsuttu mukaan!

Inspiration tarjoaa lukijoille ennennäkemättömän tavan seurava blogeja kuvavirran avulla, tietokoneelta ja mobiililaitteilta. Lukija saa sivuston kautta seurattavakseen 300 mukaan kutsuttua laadukasta blogia, jotka tarjoavat inspiraatiota ja ideoita muodin, kauneuden, ruoan, sisustuksen ja lifestylen maailmasta. Bloggaajalle Inspiration avaa tilaisuuden päästä esille Suomen johtavalla blogisivustolla ja löytää uusia lukijoita.

Edit. Valitettavasti aiemmin lupailemani gallup arvontoineen taitaa jäädä nyt toteutumatta teknisten ongelmien vuoksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti