perjantai 23. joulukuuta 2011

Vaalea glögikakku

Työpaikallamme on muodostunut perinteeksi viettää yhteinen joululounas nyyttikestien tapaan. Tänä vuonna tein tällaisen hyydykekakun. Pirkan gluteenittomat suklaacookiesit ovat mukavan pehmeitä poiketen monista gluteenittomista kaupan kekseistä, joilla tällaisen kakun pohjasta tuppasi tulemaan kovan puoleista. Mikäli ei ole ruokarajoitteita, tähän voi käyttää melkeinpä mitä tahansa keksejä; piparkakut tietysti voimistavat jouluista tunnelmaa. Kakun ohje on joulukuun Vegeterian living-lehdestä Gordon Ramsayn reseptistä mukaeltu; alkuperäinen makuyhdistelmä on vaniljaa ja amarettoa, jonka kokeilin aiemmin, hyvää oli sekin! Alkuperäisessä ohjeessa sokeriliemi jää käyttämättä, mutta keittämällä siitä siirapin saa lisämakua kakkuun.

Osallistun tällä kakulla joulukuun glögiaiheiseen ruokahaasteeseen Chocochili-blogissa.

200 g suklaacookies-keksejä (gluteeniton)
n. 50 g voita
loraus glögitiivistettä


50 g sokeria
1 dl vettä
2 päärynää
2 rkl Meira glögimaustetta


1 prk sitruunarahkaa
1 prk mascarponea
5 dl kermaa
3 liivatetta
kokoon keitetty siirappi
ripaus kanelia, neilikkaa, pomeranssin kuorta
kourallinen amarettikeksimurua tms.
loraus punssia tai vaaleaa glögiä

Murskaa keksit monitoimikoneessa, lisää sula voi, sekoita ja lisää loraus vahvaa glögimehua. Taputtele irtopohjavuoan (25-27 cm) pohjalle, jonka olet päällystänyt leivinpaperilla. Jätä odottamaan.

Kuori päärynät ja pilko neljään osaan, poista siemenet. Laita sokeri ja vesi kattilaan, kuumenna, kunnes sokeri sulaa. Lisää mausteet (mieluiten maustepussissa) ja päärynät ja keitä n. 15 minuuttia hiljaisella lämmöllä, jos päärynät ovat hyvin kiinteitä, pidempäänkin. Nosta päärynät pois liemestä, puhdista mausteista, ellet käyttänyt pussia, leikkaa pieniksi paloiksi. Siivilöi liemi ja keitä kokoon siirapiksi. Jäähdytä.

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja mascarpone ja sekoita. Mausta makusiirapilla, ripauksella joulumausteita ja punssilla. Lisää murustetut keksit ja päärynät, voit jakaa seoksen myös kahtia ja laittaa toiseen päärynät ja toiseen murustetut keksit kahdeksi hiukan erimakuiseksi kerrokseksi kakkuun. Laita tällöin liivatteet ennen seoksen jakamista. Liota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä tai punssia ja sekoita vaahtoon. Levitä keksipohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään muutama tunti tai seuraavaan päivään. Koristele.


Suklaa on höylätty suklaakiekosta, jonka sain ystävältäni Sveitsin tuliaisina, kiitos Claudialle! Lumihiutaleet ovat sokerimassaa ja pinnalle on ripoteltu hopeaglitteriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti