sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Tähteistä totta


Meneillään on tarkan markan viikot. Tai kuukaudet. Ruokakaupasta ostetaan vain tarpeellinen, eikä haahuilla hyllyillä mielitekoja etsien. Kaapit tutkitaan ja hyödynnetään varastoja, eikä niitä täydennetä. Jääkaapissa on pitkään ollut kirkas valo ja tuotteet väljästi näkyvillä. 
Näinhän se pitäisi olla aina, silloin hävikki olisi mahdollisimman vähäistä. Pienessä taloudessa ruokaa kuluu yllättävän vähän ja vähistä aineista saa oikein maukasta arkiruokaa. Ja tähteet voi piilottaa piirakkaan, jolloin sama ruoka saa jatkoaikaa ja maistuukin ihan erilaiselta. Ja täytteeseen käy hyvin ne päiväyksen ylittäneet rahkat ja kermat.

Pohja

150 g voita
1 tl suolaa
n. 3 dl vehnäjauhoja
1 tl levinjauhetta
1 kananmuna

Nypi pehmeä voi, suola ja vehnäjauhot sekä leivinjauhe sekaisin, lisää kananmuna. Taputtele leivinpaperilla vuoratun piirakkavuoan pohjalle. Täytä eilisen tähteillä.

Tähän piirakkaan

Kypsää kirjolohta, kypsiä linssejä ja kapriksia, porkkanaviipaleita ja vihreitä papuja. Muutama tomaattisiivu. Fetajuuston tähteet. 1 purkki rahkaa, loraus kermaa, 3 kananmunaa, juustoraastetta. Mausteeksi suolaa, sinappia (joulusinapin tähteet), pippuria, yrttejä. Ainekset ladotaan piirakkapohjan päälle. Kananmunat rikotaan ja sekoitetaan rahkaan ja kermaan, lisätään juustoraastetta ja maustetaan. Kaadetaan piirakan päälle.

Paista 180 asteessa n. 40 minuuttia. Pinnalle yrttipuskan rippeet.


3 kommenttia:

  1. Lieneekö jokin yleinen buumi meneillään, tahi vastalause ruokien kallistumiselle, että samaa linjaa aika moni nykyään harrastaa keittiössään? Ei mielitekojen perässä liikuskella kauppojen hyllyjen välissä vaan jäitä on lyöty hattuun kauppaan lähtiessä. Minäkin teen niin, mutta siihen onkin peräti kaksi syytä. Ruokaa kuluu vähemmän kuin ennen, siksi en halua biojäteastiaa täyttää tahallani. Toinen syy on se hintojen kiipeäminen aina vaan ylöspäin. Niinpä minunkin keittiössäni asustaa PIENI KAPINA. Ihme ja kumma, sitä loihtii olemattomistakin tarpeista.. hyvää!

    VastaaPoista