Terveiset Laosista!

Ystäväni pakkasivat syksyllä reppunsa, toteuttivat pitkäaikaisen haaveensa ja lähtivät kiertämään maailmaa. Tässä ruokaterveiset Laosin viidakosta. Lisää mielenkiintoisia postauksia Lauran ja Tuomaksen maailmanvalloituksesta voi lukea blogista Kuulumisia maailmalta.

Terveiset Laosista!

Maailmalla reissatessa eteen tarjoillaan mitä maukkaimpia ja eriskummallisimpia aterioita. Reissupäiviä alkaa olla reppu pullollaan ja reissuruunat ajattelivat, etteivät reissumuonat enää pääsisi yllättämään. Olimme täysin väärässä, sillä Laosin viidakossa nauttimamme eväät jäävät hakemaan vertaisiaan niin makunsa kuin valmistusmenetelmiensä puolesta. Lupasimme aikoinaan kirjoittaa blogin emännälle vieraskirjoituksen reissultamme, joten täältä pesee.

Saavuimme pieneen Ban Nan kylään, joka sijaitsee noin 100 kilometriä maan pääkaupungista, Vientianesta itään. Kylä sijaitsee Phou Khao Khouain kansallisella luonnonsuojelualueella. Olimme kuulleet, että alueella on mahdollista nähdä luonnonvaraisia norsuja, joiden takia sinne alun perin matkustimme. Bussi jätti meidät tien varteen, josta oli noin kilometrin patikkamatka Ban Nahan. Kylästä löytyi toimisto, jonka kautta saimme itsellemme järjestettyä oppaat kolmen päivän ja kahden yön mittaiselle viidakkovaellukselle. Oppaiden lisäksi myös ruoka maksettiin ennakkoon. Reilu tunti eteenpäin ja päästiin patikoimaan. Mainittakoon, ettei kumpikaan oppaista puhunut englantia juuri ollenkaan ja tulevat kuvaukset aterioista perustuvat omiin havaintoihin ja raaka-ainetuntemukseen.

Parin tunnin patikoinnin jälkeen saavuttiin norsujen tarkkailua varten rakennettuun torniin. Söimme lounaan, joka oli ilmeisesti valmisteltu jo kylässä, sillä se oli kylmää ja heti valmiina. Tarjolla oli puhvelin kuivalihaa, wokattuja salaatinkaltaisia kasviksia ja sticky ricea. Ateria ei ollut paras mahdollinen, sillä ruoka oli kylmää ja lihassa oli vielä osa karvoista paikallaan. Toisaalta ruuasta ei sovi valittaa, sillä joku sen oli valmistanut ja vielä kantanut meille viidakkoon. Lisäksi puhveli on varmasti paikallista herkkua ja syömättä jättäminen olisi ollut epäkohteliasta. Onneksi se näytti maistuvan hyvin oppaille.

Ensimmäinen lounas

Torniin piti tulla aikaisin iltapäivällä, mikäli mieli norsuja nähdä. Kuulimme reissun jälkeen, että norsut ovat muualla eikä meillä ollut mahdollisuuksia nähdä niitä tähän aikaan vuodesta. Paikan päällä olimme vielä toisessa uskossa ja jäimme torniin odottamaan yötä, yöpymistä ja norsuja. Iltaa odotellessa oppaamme alkoivat lämmittää tulisijoja ja valmistella illallista. Ohessa maistelimme paikallista juomaa (pontikkaa) Lao Laota, johon oli sekoitettu jotain viidakon yrttiä eli ”medisiniä”, joka saa juoman maistumaan viskiltä. Terveysvaikutusten lisäksi juoma pitää kuulemma nauttijansa lämpimänä kylmätkin yöt. Illallinen oli lounasta huomattavasti parempi.  Tarjolla oli hiillostetuista ”munakoisoista” ja purkkisardiineista tehty kastike, joka nautittiin sticky ricen kanssa paljain käsin ja maassa istuen. 

Illallinen valmistuu

Bambussa kokattu sticky rice

Sticky rice on Aasiassa hyvin suosittu aterian perusosa ja kiinnostuneille ohjeet sen tekoon löytyvät täältä: http://www.wikihow.com/Make-Sticky-Rice. Lisukkeeksi oli tarjolla kasvis-possuwokkia. Mausteina toimivat tällä ja kaikilla muillakin aterioilla klassikot suola sekä pippuri. Käytimme myös soijaa ja yrttisuolaa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kävimme mahat täynnä nukkumaan, mutta norsuja emme illan tai yön aikana ymmärrettävästi nähneet.

Lao Lao

Aamiainen nautittiin tornissa auringon noustessa. Kylmän ulkona nukutun yön jälkeen tee ”medisin” ja lämmin sticky rice maistuivat hyvältä.  Tarjolla oli lisäksi munakokkelia ja nuudeleita. Aterialla ihmettelimme, miten oppaat saivat kannettua viidakkoon noin kolmekymmentä munaa yhdenkään rikkoutumatta. Aamiaisen jälkeen heitimme reput selkään ja suuntasimme syvemmälle viidakkoon. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen tulimme kuivuneen joen pohjalle ja oppailta tuli komento: ”break, lunch”.

Kun yksi oppaista viritteli nuotiota, huomasimme, että joenpohjan monttuun oli jäänyt vettä ja siellä näytti uivan pieniä kaloja. Toinen oppaista virnisti ja kysyi ”you eat?”. Luulimme ensin kysymystä vitsiksi, mutta opas kaivoikin repustaan pienen verkon, vetäisi housut jalastaan ja lähti kahlaamaan verkon kanssa lammikkoon. Verkko taisi olla vedessä noin 10 minuuttia ja sen aikana seurasimme kuinka kalat uivat siihen. Pyydykseen ehti tarttua siinä ajassa noin 50 pikkukalaa. Kalalajista ei ole mitään hajua. Jos joku tunnistaa kuvasta, otamme mielellämme kommentteja vastaan. Kalat päästeltiin verkosta ja maustettiin suolalla. Tämän jälkeen ne aseteltiin halkaistun bambukepin väliin, ikään kuin halsteriin. Toinen oppaista oli tehnyt possusiivuille samanlaisen valmistusviritelmän. Nuotiolla alkoi tuoksua hiillostettu kala ja possu. Mielenkiinnon lisäksi myös ruokahalumme heräsi. Ruokajuomaksi juotiin bambuputkessa keitettyä lammikon vettä. Bambu antaa vedelle mukavan lisämaun ja juoma käy miedosta teestä tai ”medisinistä”. Itse ateria oli loistava. Hiillostettu possu on hiillostettua possua ja kalat olivat yhtä hyviä kuin kesän muikut parhaimmillaan. Lisukkeeksi oli aamulla kokattua tulista salsaa, aamuista sticky ricea, joka kulki mukana bambukorissa  ja suussa rouskuvia eläviä hyönteisiä, joita opas anteliaasti meille tarjoili. Eksoottista, mutta maukasta. Ruokajuomaksi olisi käynyt myös erinomaisesti uuden maailman hennosti tammitettu hedelmäinen chardonnay, mutta sitä ei valitettavasti ollut saatavilla.

Opas kalastaa lounasta

Possut ja kalat vartaissa 

Lounas on katettu

 Teevesi keitetään bambuputkessa

Bambutuopit

Mahat täynnä jatkoimme matkaa. Tulimme seuraavalle kuivuneelle joelle, joka pudotuksesta päätelleen on sadekaudella vesiputous. Oppaiden puheista päättelimme, että seuraava yö levätään kyseisellä paikalla. Emme tienneet mitä ajatella uutisesta, sillä lähistöllä ei ollut havaittavissa ainuttakaan rakennusta. Näytti siltä, että yöpyisimme nuotion vieressä taivasalla kovalla kivellä. Oppaat alkoivat taas puuhata ja kerätä polttopuita. He olivat kasvaneet kylässä lähellä viidakkoa ja heidän toimintansa oli osoittautunut niin ammattitaitoiseksi, ettei siihen uskaltanut isommin puuttua. Kohta meille oli veistetty bambusta kupit ja bambuputkessa kiehui jo päiväteevesi. Jonkin ajan päästä alettiin taas valmistella illallista. Toinen oppaista oli kadonnut jonnekin noin tunniksi ja palattuaan hän toi nuotiolle muutaman pikkulinnun. Saimme muutaman ”” ”” jälkeen kommunikoitua, että hän oli ne juuri äsken pyytänyt kalaverkolla ja tulisimme ne kohta syömään. Linnut olivat kaikki erilaisia ja noin västäräkin kokoisia. Ensin linnuilta poltettiin sulat tulessa, jonka jälkeen ne suolistettiin, maustettiin ja kypsennettiin hiilloksella samalla tavalla kuin kalat aiemmin päivällä. Taas kertaalleen tilanne oli erittäin yllättävä, mutta samalla hyvin mielenkiintoinen. Riisien kypsyessä padassa kävimme pesulla vesiputouksen pohjassa olevassa ”poterossa”, jonne oli jäänyt vettä. Toinen oppaista kävi sukeltamassa sen pohjasta ravun, joka sai kuitenkin jatkaa elämäänsä, emmekä syöneet sitä.

Ruokaa oli riittävästi. Illallinen oli valmis ja sitä alettiin nauttia puhtaina ja uteliaina. Tarjolla oli pikkulintujen lisäksi banaaninlehdessä kypsennettyä hapankalaa, riisiä ja padassa haudutettuja kasviksia. Aperitiiviksi skoolattiin tietenkin paikallista ja ruokajuomat nautittiin luonnollisesti bambukupeista. Pikkulintujen maku oli yllättävän lähellä kotimaisia riistalintuja ja liha oli maukasta. Muutenkin ateria oli menestys ottaen huomioon, että ainoat mukana kannetut ruuanlaittovälineet olivat pata ja oppaiden viidakkoveitset. Tälle aterialle ruokajuomaksi olisi sopinut kypsä Alsacen riesling tai hento ranskalainen pinot noir. Pimeän tultua toinen oppaista hävisi taas viidakkoon hetkeksi ja toi mukanaan muutaman sammakon, jotka nekin oli tarkoitettu syötäväksi. Näitä emme valitettavasti päässeet maistamaan, koska ne yön kähmässä menivät oppaiden parempiin suihin. Mekin kävimme mahat täynnä nukkumaan.

Tuleva lintuillallinen

Linnut hiillostumassa

Hiillostetut linnut

Lintuillallinen

Toisen erittäin kylmän nuotiolla nukutun yön jälkeen lämmin aamiainen nuotiolla oli miellyttävä. Söimme bambuputkessa kypsennettyä riisiä ja muutaman munan.  Viidakkoseikkailu alkoi olla lopuillaan ja edessä oli enää paluumatka. Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme takaisin Ban Nan kylään, jossa oli menossa häät. Pääsimme nauttimaan hääaterian ja paikalliset kyselivät meiltä virnistellen, miten olimme pärjänneet viidakossa. Mielestämme selviydyimme kunniakkaasti.

Retkiateriat olivat erinomaisia ja muistuttivat meitä siitä, mistä kokkaamisessa on pohjimmiltaan kyse: Kaikki lähtee tuoreista raaka-aineista ja valmistusmenetelmien hallinnasta. Yksinkertaisuus on kaunista tässäkin suhteessa ja mielestämme paras tapa kunnioittaa raaka-aineita. Myös oikea tunnelma ja hyvä ruokaseura luovat ison osan aterian onnistumisesta. Ehkäpä yksin kotona mikrossa lämmitetyt varpuset eivät olisi maistuneet aivan samalle kuin viidakossa, jossa miljöö, raikas ilma ja ulkoilu antavat aterialle korvaamattoman lisämausteen.

Laosista kiittäen ja kuitaten

Tuomas ja Laura