tiistai 24. kesäkuuta 2014

Pitaleivät

Pitaleipä, pita tai pitta on kevyesti nostatettu litteä, pyöreä tai soikea vehnäleipä. Tuttu Välimerenmaiden ja itäisten maiden ruokapöydästä. Siihen on mukava kasata pieni välipala tai tuhdimpikin ateria, ja sinne on helppo piilottaa tähteitä, kuten tällä kertaa. Nesteeksi voi laittaa hapanta jugurttia ja esimerkiksi päiväyksen ylittänyt mangopiimä käy loistavasti. Tällä kertaa tein kasvissyöjälle sopivia, joten nesteeksi laitoin vettä ja väljähtynyttä olutta. Toimii vallan mainiosti ilman jugurttiakin siis. Kookosmaitoa hurautin purkin pohjalta, sen voi jättää poiskin maun kärsimättä.

Pitaleivät 16 kpl

5 dl olutta ja vettä, tai jompaakumpaa 
50 g hiivaa
2 tl sokeria
2 tl suolaa
5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
5 dl durumjauhoja
4 rkl oliiviöljyä
3 rkl paksua kookosmaitoa

Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen, lisää sokeri ja suola. Alusta joukkoon jauhot, taikinaa ei tarvitse vaivata kovin pitkään. Anna kohota puolisen tuntia. Jaa 16 osaan, pyöritä palloksi ja kauli jauhotetulla pöydällä ohueksi. Siirrä pellille leivinpaperin päälle ja kohota vielä parikymmentä minuuttia. Paista 200 asteessa 10-12 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.




1 kommentti: