maanantai 30. toukokuuta 2016

Testissä Froothien Optimum 700 advanced mehupuristin

Itse tehty mehu, smoothie, vihermehu, pähkinävoi, sorbetti, soijamaito ja tofu. Terveellistä ja lisäaineetonta! Testattavana monipuolinen Froothien Optimum 700 advanced mehupuristin, kylmäpuristin, jolla teet paljon muutakin kuin mehua!

Sain Siis koekäyttöön Froothien mehupuristimen jolla hedelmistä, juureksista, pähkinöistä ja niin edelleen puristetaan mehu taikka neste mahdollisimman tarkkaan. Mitä järeämpi laite, sen parempi lopputulos ja nopeasti. Muutaman viikon aikana on ehditty testata kaikkea mahdollista kokonaisista appelsiineista Jussi 69:n vihannesviskiin ja tofun valmistukseen. Nyt jo haikeudella ajattelen, kuinka pärjäämme, kun laite palautetaan! Postauksen lopussa on muuten video, ensimmäinen laatuaan tässä blogissa! Postauksen lopussa on myös ohjeet, kuinka saat alennusta tilatessasi Optimum 600 ja 700 advanced mehupuristimesta!

Kyseinen puristin on Optimum-malliston lippulaiva. Vihanneksia ei tarvitse kuoria, toki ne kannattaa pestä. Porkkanat humpsahtavat laitteen kitaan kokonaisena. Lanttu oli sen verran kovaa, että suosiolla tein siitä maltillisia viipaleita. Pienet omenat voi käyttää kokonaisena, samoin kuoritut appelsiinit. Vain muutamassa minuutissa laitteella saa aikaan kannullisen tai kaksi mehua. Karkeammalla siivilällä myös banaanit, kiivit ja mansikat puristuvat niin että mehuun jää enemmän hedelmälihaa. Käytetyistä aineksista riippuen mehu muistuttaa enemmän smoothieta. Siihen voi myös lisätä tekovaiheessa vaikkapa maitoa tai mantelimaitoa. Tiheällä siivilällä syntyy perinteisempi mehu, jonka voi halutessaan vielä siivilöidä.  Laite puristaa mehun tosi tarkkaan, jäljelle jäävä kuiva aines on todella kuivaa.
Meillä juodaan paljon hedelmä- ja vihannesmehuja, nimenomaan itse tehtyjä. Jos käy niin onnettomasti, että salaatit ja vihannekset ovat jo vähän nuupahtaneet, ne puristetaan mehuun. Froothien Optimum 700 advanced mehupuristimella testasin myös, kuinka soijamaito valmistuu todella nopeasti. Samoin onnistuu vaikkapa mantelimaito. Toki näitä tuotteita erityisruokavaliota noudattaville on nykyisin hyvin saatavilla kaupasta, mutta kotona tehtynä ne ovat tuoreita ja vailla lisäaineita. Eikä soijamaidolle paljoa hintaa jää. Soijamaidosta on muuten helppo tehdä tofua. Testasin myös pähinävoin tekoa ja hienonsinpa tällä myös kypsät kikherneet hummusta varten. Ja testin raikkaaksi lopuksi terveellistä, lisäaineetonta jäätelöä, tai paremminkin sorbettia pakastetuista, hiukan sulaneista mansikoista ja hedelmistä.





Kaikki Froothien Optimum 700 advanced mehupuristimen osat. Puristinkaira on järeää tekoa ja tekee selvää kovistakin juureksista. Mm. kaksi siivilää, toinen pehmeille hedelmille ja mehuun, johon jää enemmän hedelmälihaa, tai smoothien tekoon. Hienompi siivilä perinteiseen mehuun ja koville vihanneksille. Reiätön "siivilä" pähkinävoin ja jäätelön valmistamiseen. Erillinen siivilä mehukannun päällä käytettäväksi, mikäli mehun haluaa täysin ilman hedelmälihaa. Tofun valmistamista varten muotti ja liina. Pieni harja puhdistusta varten.




Froothien Optimum 700 advanced mehupuristin on helppo koota. Käytön jälkeen pesua helpottaa, kun kaataa laitteeseen vettä ja antaa koneen käydä. Näin voi myös lennosta vaihtaa mehulajia, jos haluaa tehdä useampaa erilaista samalla kertaa. Laite on helppo pestä, huuhtelu lämpimällä vedellä käytön jälkeen yleensä riittää. Siivilät on helppo puhdistaa harjalla.



Tippalukko on kätevä, sillä kannu täyttyy nopeasti.


Kapeampi syöttöaukko pitkille vihanneksille, kuten porkkanoille sekä esim. pähkinöille.


8 cm syöttöaukosta mahtuvat appelsiinit ja pienet omenat kokonainaisina. Hedelmien kovat kivet ja sitkeät kannat pitää muistaa poistaa. 


Kuiva kuitupuru putoaa toiseen astiaan. Aineksista riippuen senkin voi käyttää halutessaan vaikkapa leipätaikinaan tai kasvispihveihin.








Soijamaito valmistuu nopeasti liotetuista soijapavuista ja vedestä.


Maapähkinävoita.


Terveellistä jäätelöä, tai paremminkin sorbettia pakastetuista marjoista ja hedelmistä.


Oli muuten hyvää!

Mehupuristinta testatessa ei kommelluksilta vältytty. Koneen kanssa ei ollut ongelmia, mutta kuvaaminen meinasi välillä unohtua, osa kuvista katosi mystisesti ja ensimmäinen, vaatimaton videokin tuli ponnistettua julkisuuteen. Videoita en ole aiemmin kamerallani kuvannutkaan.
Uskon muuten, että raavas mieskin saadaan juomaan terveysmehuja, kun itse tekee! Kuten videolta voi päätellä, perheen mehutehtailija en ole minä. Sen sijaan mm. sorbetin, pähkinävoin ja tofun tehtailija minusta taisi tulla! Helpon ja nopean ohjeen tofun tekoon laitan myöhemmin.


Mikäli mielailet omaa mehupuristinta, saat seuraavalla koodilla  alennuksen tilatessasi joko Opimum 600 tai Optimum 700 advanced mehupuristimen Froothie.fi:n kautta. Syötä koodi  AM-Optimum-mehustin-20 sille varattuun kenttään ja saat 20 euron alennuksen laitteestasi. Suosittelen, me emme enää pärjää ilman tätä laitetta!


Yhteistyössä Froothie


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti