sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Reilut banaanimokkapalat

Ne paremmat, juhlavammat mokkapalat; banaania, reilusti kaakaota ja suklaata. Kahvin kanssa! Banaanimokkapalojen ohje on erittäin helppo, ainekset vain sekoitetaan ja paistetaan hiukan pidempään.

Me suomalaiset ollaan kovia juomaan kahvia, noin 10 kg paahdettua kahvia henkeä kohden vuodessa, yli kaksi kertaa enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Ennen kiehautettiin pannukahvia puuhellan kulmalla, mutta nykyisin valtaosa suodattaa kahvinsa, sen vaaleapaahtoisen. Kahvia tuotetaan Etelä- ja Keski-Amerikan maissa, Afrikassa ja Aasiassa. Maissa, joissa viljelijöiden ja työntekijöiden oikeudenmukainen kohtelu ja palkkaus eivät ole itsestään selvyys. Reilu kauppa pyrkii siihen, että kehitysmaiden viljelijöillä ja työntekijöillä on mahdollisuus turvattuun ja kestävään toimeentuloon. Jo 80-luvulta toiminut Reilun kaupan järjestelmä maksaa tuottajalle vähintään takuuhinnan, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset. Palkat suurtiloilla ovat vähintään lakien mukaiset ja työolot asialliset. Lapsityövoiman käyttö on kielletty. Viljely on lisäksi ympäristön kannalta kestävää. Takuuhinnan ohella maksetaan Reilun kaupan lisää, joka käytetään yhteisön hyväksi, mm. palveluiden ja rakenteiden toiminnan kehittämiseen, kuten vesihuollon, jätehuollon ja liikenneverkon kehittämiseen, rakennusten ja asuinolosuhteiden kehittämiseen.
Reilu kauppa tarjoaa muuten aika helpon tavan auttaa kehitysmaiden ihmisiä. Reiluja tuotteita löytyy mm. kahvista, kaakaosta, suklaasta ja pähkinöistä. Hedelmätiskiltä voi valita Reilun kaupan banaania ja monia muita hedelmiä. Monet Pirkka-tuotteet ovat muuten Reilua kauppaa ja usein samalla luomua. Eikä se hinta kovin paljon kovempi ole, jos miettii, että samalla tulee tavallaan hoidettua se osallistuminen hyväntekeväisyyteen.

Banaanimokkapaloissa tuli käytettyä kuutta erilaista Reilun kaupan tuotetta, kun taikinaan laitoin kaapista löytyneen ruokotomusokerin jämän ja lisäksi ruokokidesokeria. Hyvin pärjää myös yhdellä sokerilla. Muita Reilun kaupan tuotteita olivat banaanit, suklaa, kaakao ja Meiran Reilu kahvi, joka on muuten maultaan mukavasti hiukan tummempi paahtoista.

Vinkki: leivontaa ja smoothieta varten banaanit voi pakastaa kokonaisina, kuorineen. Hetken huoneenlämmössä oltuaan kuoret irtoavat helposti. Banaanit kypsyvät yllättävän nopeasti huoneen lämmössä, eikä niitä voi pitää varastossa varmuuden vuoksi. Pakastamalla "tuoretta" banaania on aina saatavilla. Reseptin banaanit (suoraan pakastimesta) soseutin tehosekoittimessa maitotilkan kanssa, sen jälkeen lisäsin muut kosteat aineet, kananmunat viimeisenä


Banaani-mokkapalat

5 dl ruokotomusokeria
2 dl ruokokidesokeria
(tai pelkästään 3.5 dl ruokokidesokeria)
4 dl vehnäjauhoja
1.5 dl kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 ½ tl soodaa
½ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
3 keskikokoista kypsää banaania (tuoreita tai pakastettuja)
2 dl täysmaitoa
2 dl vahvaa kahvia
1 dl mietoa öljyä

Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään. Sekoita kosteat aineet tehosekoittimessa/sauvasekoittajalla. Yhdistä molemmat ja kaada n. 25-35 cm leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Taikina jää löysäksi. Paista 180 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia, kunnes tikulla kokeillen on kypsä.
Kuorrutus: suklaaganache

240 g suklaata (n. 50-60 % suklaa) esim 2/3 tummaa ja 1/3 hyvää maitosuklaata
2 dl kermaa
1 rkl voita
Pilko suklaa kulhoon. Kiehauta kerma ja kaada suklaan päälle, sekoita nuolijalla tasaiseksi, samoin voi. Jäähdytä, vatkaa kuohkeaksi ja levitä pohjan päälle.

Vinkki: huuhtele terävä veitsi kuumalla vedellä ja kuivaa se ennen leikkaamista, kuorrute leikkautuu siististi.


Mokkapalasta tuli ihanan kuohkea ja pehmeä. Pohja ei ole liian makea, vaan sopii hyvin runsaan suklaakuorrutteen kaveriksi.


Reilun kaupan sokerit, siirappi, mantelit ja aprikoosit löytyivät omasta kaapista, suklaat, banaanit ja siirapin ostin kaupasta. Osa tuotteista odottelee uusia ideoita.



Banaanin pakastaminen on toimiva ratkaisu omassa keittiössäni; ylikypsien banaanien hävikki on mennyttä ja milloin tahansa voi pyöräyttää smoothien, banaaniletut tai leivonnaisen.


Banaanimokkapalat säilyvät mehevinä useita päiviä jääkaapissa, elleivät tule syödyksi.


Pienillä valinnoilla meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa tulevat sukupolvet elävät. 



Yhteistyössä Reilu Kauppa

4 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköisiä ja tuo lautanen vasta ihana onkin! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, lautanen on kirpparilta, englantilaista posliinia.

    VastaaPoista
  3. Höttövenäjauhon tilalle kun laittaa sämpyläjauhoja, niin homma on hanskassa.

    VastaaPoista