sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Arvonta on suoritettu! Vähän leipää ja kakkua kanssa.


Kiitos kaikille ihanille meksikolaisarvonnan kommenteille! Mukavaa saada myös konkreettista vuorovaikutusta, vaikka tiedänkin, että niitä säännöllisesti blogiani seuraavia on enemmänkin.
Arvonta suoritettiin perinteisesti hatusta vetämällä, 23 numeroa jaksaa vielä raapustaa lappusille. Onnettarena toimi paikalle tupsahtanut "lottotyttö" nostamalla numeron 15, jolla kommentit nimimerkillä ahle.
Lämpimät onnittelut voittajalle ja makoisia lukuhetkiä! Laitan sähköpostia tilauksen hoitamiseksi pikimmiten.

Kiirettä on piisannut blogin ulkopuolella, mutta jokunen makupala sentään viime päivien tuotoksista. Viinipruuviin tein vaihteeksi foccaciaa, perusohje täällä. Ensimmäisen kohotuksen tein yön yli kylmässä. Aikataulu oli ennen iltaa tiukka, mutta hoksasin aamulla hakea taikinan kylmiöstä ja laittaa vuokaan kohoamaan ja takaisin kylmään. Ennen paistoa sitten pintaan öljyä, sormisuolaa, oliiveja, aurinkokuivattua tomaattia, fenkolisalamia, rosmariinia ja mozzarellaa. Leipä kohosi tavallista korkeammaksi ja maut olivat näilläkin täytteillä kohdillaan!


Eräisiin lakkiaisiin tilattiin macaronseja, niitä väsäsin toista sataa mansikkaganache, mokkaganache ja lakumascarponetäyttein. Lisäksi sokerimassakuorrutteinen kakku, jonka täytteenä mangopassionmousse sekä mokkamousse. Ylioppilas itse oli leiponut monenlaiset makeat ja suolaiset, erittäin maistuvat herkut! Taitava tyttö!


Upeat juhlat, kiitos Heli ja Hannu! Onnittelut vielä kerran Oonalle!

2 kommenttia:

  1. Kiitos onnitteluista ja kiitos upealle leipojalle <3 , terveiset myös "kuljettajalle" ;) Oona,Heli ja Hannu

    VastaaPoista