Pieni Veneton kierros, osa 4: ruokaa, juomaa ja ostoksia

Heinäkuisesta Veneton kierroksesta on jo aikaa, mutta syksyisessä säässä on mukava palata
ihaniin Italian tunnelmiin. Matkamuistoja voit lukea myös täältä: osa 1 Treviso, osa 2 Caorle ja osa 3 Venetsia

Trevisoon hurautimme Marco Polon lentoasemalta taksilla julkisen liikenteen lakon vuoksi. Nälkäisinä ja hikisinä siestan aikaan eksyimme paahteiselle terassille pizzalle (Pizzeria da Roberto, viale Cadona 16). Listahinnat pizzoille n. 7 euroa.Rapsakkapohjainen pizza oli ihan ok, mutta muutaman suupalan jälkeen runsas juuston määrä alkoi tökkiä pizzan jäähtyessä. Puolikaskin olisi siis hyvin riittänyt; vaikka osa jäi lautaselle, ei tämän jälkeen ole tehnyt mieli pizzaa! Kuka muuten lisää pizzaansa vielä öljyä ja etikkaa?

Trevison keskustan suosituimpiin terasseihin näytti kuuluvan kyseinen Ristorante da Pino (Piazza dei Signori 23). Pizzaähkyn jälkeen ilta oli pitkä, joten päätimme nauttia jotain kevyttä, kuten Insalata carpaccio; salaattia ja carpaccio-lihaa.













Esillepano oli järkyttävä, maku ok, tosin eihän tässä mitään mausteita ollut!
Salaatti 9 euroa, puoli litraa viiniä, kivennäisvettä kattausmaksuineen 31 euroa kahdelta. Ensimmäisen kuvan capuccino ja leivokset nautittiin samassa paikassa sadetta seuraavana päivänä pitäessa; ne olivat oikein maukkaita.

















Trevison kalatorin aarteita.



















Kampelaa.


Ovoletti; pienen pieniä simpukoita.

Olihan siellä keittiötarvikekauppakin, jossa on myös hyvin kattava valikoima leivontatarvikkeita.

Rannikolla kun ollaan, kala- ja äyriäisruoat ovat pääosassa. Ensimmäisenä iltana Caorlessa rantakadun varrella söimme äyriäispastaa. Pelkällä merivedellä maustetusta ateriasta ei viitsinyt edes ottaa kuvaa.

Niinpä etsimme houkuttelevan näköisen kalaravintolan (Alla Posta, calle Lunga 42, Caorle). Tilasimme kalat polentalla; meriahventa ja toista merikalaa (täytyy tarkistaa matkaseuralta). Annokset tulivat epäilyttävän nopeasti, reilussa 5 minuutissa; olivat siis esikypsennettyjä, mikä pettymys!

Ihmeteltyämme vielä ranskalaisia, polentaksi nimettiin tuo valkoinen hiukan hiiltynyt kakku, joka ei ollut hyvää. Kala oli ihan ok, mutta niiden veitsenteräviin salakavaliin ruotoihin tottumattomalle matkaseuralle oli käydä hassusti! Onneksi wc oli lähellä ja ruoto lähti kakomalla; voin vain kuvitella matkaa lähimpään sairaalaan ruokatorven tähystykseen... Kalaruoat jäivät sitten jatkossa vähemmälle. Tämä lysti kustansi kivennäisveden ja puolen litran viinin kera (coperto-kattausmaksu 3 euroa/nenä) 46.50. Ylihintaista ?
Copertomaksun puuttumista muuten mainostettiin etenkin Venetsian ravintoloissa, mutta sitten laskuun lisättiinkin 12 % servizio-palvelumaksu (siitä ei ruoklistablakaateissa mainittu). Käytännöt ovat hyvin vaihtelevia, kannattaa olla tarkkana! Ilmainen internet-yhteys kahvilassa katetaan monesti huikealla copertolla!

Caorlen vanhassa kaupungissa on runsaasti ravintoloita, joiden hintataso on kutakuinkin identtinen. Eikä hieman kalliimmassa paikassa näyttänyt saavan sen maukkaampaa ruokaa kuin edullisemmassakaan. Jokseenkin kaikki ravintolat ovat turistipaikassa turisteille, joten paikallisten kantapaikkaa oli turha etsiä. Muutenkin olen miettinyt, kuinka erottaa italialainen turisti italialaisesta kanta-asukkaasta?

Seuraavana iltana päätimme kokeilla gnoccheja ja kampasimpukoita. 10 euron annoksessa ei toki sitten kampasimpukoita ollut, vaan kampasimpukan makuinen kastike. Oikein maukas, juurikin kampasimpukalta maistuva, mutta niin täyttävä  annos! Ravintola Al Campiello (calle Lunga n.22, Caorle); gnocchit x2, viini, kivennäisvesi, 2 x kahvi ja coperto yhteensä 34 euroa.

Moni turisti notkui tällaisten pikaruokapaikkojen äärellä. Yllättävää oli myös, kuinka saksalaiset ja sveitsiläiset turistit tilasivat ravintoloissa valtavia pihvejä, wienin leikkeitä ja ranskalaisia!

Näissä pihajuhlissa olisi varmasti ollut mukavaa.

Caorlen parasta ruokaa taisi olla pasta alla Puttanesca; mm. anjovista, oliiveja, tomaattia, persiljaa ja valkosipulia.

Pasta alla melanzane; munakoisopasta oli myös maukasta. Matkaseura sai samalla siedätystä persiljakammoonsa...

Olematta mikään espressoasiantuntija sitä harvemmin nauttivana join täällä varmasti elämäni parhaan kupillisen! Kehuttuani ateriaa ja maksaessani laskua nuorempi ravintoloitsija välitti kiitokset vanhemmalle kollegalleen; hauska oli kuunnella vierestä (kuullun ja luetun ymmärtäminen sujuu niin paljon paremmin kuin puheen tuottaminen, milloinkahan tuota (italian) kielitaitoa oikeasti ehtisi kohentaa?).

Nämä jätettiin suosiolla vitriiniin.

Eräänä iltana lähiseudun tuottajat olivat saapuneet esittelemään ja myymään tuotteitaan. Ainakin makkaroita, hedelmiä, marjoja, juustoja, viinejä ja mehiläisvahakynttilöitä-oikeita taideteoksia muuten. Myytävät viinit olivat pääsääntöisesti 3.50-4.50 euroa/pullo, ehkäpä turisteille suunnattua laatua? Niitä maisteltuani jätin ne ilomielin ostamatta. Yksi viini kuitenkin yllätti; Ca' Cornerin Petalo Rosso 2008, 10 euron hintaan mielestäni loisto ostos! Merlot-rypäleestä tehdyssä viinissä yllättävääkin pullokypsyneisyyttä, pehemät pyöreät maut olematta mehumainen. Useammankin pullon olisi voinut ostaa, mutta edessä oli vielä laukkujen raahaamista pitkin Venetsiaa.



Harvinaista herkkua meilläkin: metsämansikoita! Olivat juuri niin hyviä kuin meilläkin.

Muutaman päivän aikana kantabaariksemme muodostui rannan tuntumassa oleva viihtyisä Food Mami (Lungomare Venezia n. 49, Caorle). Tuoreista hedelmistä ja marjoista tehdyt drinksut maksoivat noin 5-7 euroa. Ehdittiin maistaa  ainakin Bellini, Rossini, Mojito, Caipi Pesca ja mitä niitä nyt sitten on...

Venetsiassa ostokset keskittyivät enemmän näyteikkunoiden ihailuun. Turistirihkamakauppojen jälkeen kujilta löytyy upeita liikkeitä, joissa artesaanien valmistamat yksityiskohtaiset naamiaispuvut ja naamiot ovat todella kauniita. Hintakin on sen mukainen.



Ja tietysti lasia: siitä on miniatyyribaletin kaikki osaset valmistettu.

Modernia lasitaidetta.

Kierrätystaidetta Coca-cola-pulloista.

Koriste-esineitä juomatölkeistä ja romusta.

Kyseessä olikin Reilu kauppa!

Herkkukauppa.

Rialton sillan kupeessa on aamuisin kalatori, jonne emme valitettavasti ehtineet. Sillan toisella puolen on varmaankin Venetsian näyttävimmät kalaravintolat. Näihin ei matkabudjettimme yltänyt, kuten ei myöskään La Fenicen läheisyydessä olevaan Michelin oppaassa mainittuun ravintolaan (nimi ehti unohtua); jälkimmäinen jäi hiukan kaivelemaan. Olisiko todella ollut hintansa väärti?

Kojujen valkoimaa Venetsian kujilta: riemunkirjavaa pastaa, juomia ja ties mitä.

Makeampia herkkuja.

Käsintehtyjen konvehtien valikoimaa.



Matkaseuran mielstä tämä on pääasia Italiassa, mitä tulee välipaloihin ja jälkiruokiin.

Monta makua ja laatua ehdittiinkin maistella, eikä yhtään pettymystä tullut!

Taisi tytär kuitenkin suunnittelemastaan useamman jäätelön päivätahdista jäädä.

1931 perustettu Harry's Bar (Calle Vallaresso 1323, aivan Markuksen aukion läheisyydessä Canal Granden äärellä) on tunnettu cocktaileistaan ja carpacciosta.

Hemingwayn kantakapakassa sisustus on säilytetty alkuperäisenä ja tarjoilijat ovat pukeutuneet huomattavasti paljon paremmin kuin asiakkaat. Valokuvata ei saanut (muita asiakkaita), joten kuvaan päätyi naapurin eväskassi.

Baarin perustajan Ciprianin keksimien Bellinien hintaa nostaa odotetusti nostalgia ja elegantti tarjoilu.

Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta matkabudjetti pyrittiin pitämään kohtuudessa ruokailemalla edullisesti. Via Garibaldilta (Markuksen aukiolta Arsenalen suuntaan) löytyi suositeltu Osteria al Garanghelo, johon emme olleet tehneet pöytävarausta. Perheyrityksen sielu oli selvästi tomera äiti, joka vuolaalla italiallaan kehotti meitä odottamaan viisi minuuttia, kunnes pöytä vapautuisi. No menihän siinä varmaankin puoli tuntia seisoskellessa ja samalla ravintolan huisketta ihmetellessä. Sanailusta päätellen parilla työntekijällä taisi olla jonkinlainen riidanpoikanenkin meneillään.

Spaghetti alla vongole oli erittäin hyvää, joskin hiven suolaista. Spaghetti kahdelle, kivennäisvesi, kolme varttia talon viiniä, yksi jälkiruoka ja kahvi, kattausmaksu, ja vielä 12% tarjoilumaksu, yhteensä 51 euroa. Hintalaatusuhde oli tällä kertaa kohdallaan ja kun vielä aterioitiin pimeällä, leveällä, muuten hiljaisella kadulla, täynnä olevalla terassilla ja Venetsiassa, oli ilta oikein onnistunut.
Toisesta Venetsian illallisesta, joka suoritettiin eräässä Markuksen aukiolta takaviistoon lähtevien kujien tupaten täynnä olevista ravintoloista mieleen jäi töykeä palvelu (ilmeisesti alkupalasalaatin jakaminen kahdelle on suuri virhe?), ylihinnoittelu ainakin viinin ja tarjoilupalkkioiden osalta, mutta pinaatticanellonit olivat oikein maistuvia. Dolce Vita, sestiere Castello 1621.

Toisena, siis vimeisenä iltana Venetsiassa päädyimme Markuksen aukiolle istumaan iltaa musiikkia kuunnellen. Cafe Floriania vastapäätä soitti vuorotellen kaksi muutaman hengen orkesteria klassikkokappaleita illan pimetessä.
Valkotakkiset tarjoilijat toivat juomat tyylikkäästi pöytään ja tarjottimella oli drinkkeihin sopivaa pientä purtavaa. Tokipahan juomien hinta oli kolminkertainen sisällä nautittuihin ja tarjoilusta ja musiikistakin piti maksaa muutama euro lisää. Toisaalta, kyseessähän oli oikein viihdyttävä ulkoilmakonsertti, jossa tarjoilu ja juomat kuuluivat hintaan! Varmasti yksi niistä elämyksistä, jota ei unohda.

Hotellin viihtyisä aamiaistarjoilu.

Lämmintä leipää, tuoreita hedelmiä, hyvää kahvia. Kaikki kohdallaan.

Paikallisia ja Italialaisia herkkuja lähti mukaan: torronea (pehmeää nougaata), mustekalan musteella värjättyä risottoriisiä, tryffelisuolaa, pistaasitahnaa, Luxardon Maraschino-likööriä, aiemmin mainitsemani viini, sekä leivosmuotteja ja piparimuotteja. Ei kai mikään yllätys, että tuliaiset liittyvät ruokaan ja juomaan?
Arkeen on palattu jo aikoja sitten, mutta kuvia selatessa voi edelleen aistia värien lisäksi tunnelman, lämmön, tuulenvireen, tuoksut ja maut. Vieraassa paikassa voi kokea aina jotain uutta, ja ehkä myös siksi matkojen muistot ovat terävämpiä vielä vuosien päästä, kuin arjen pienet tapahtumat. Niitä pitäisikin malttaa pysähtyä maistelemaan ja painamaan mieleensä, sillä jokaisesta tavallisestakin päivästä löytyy aina pientä aihetta iloon!

P.s. Entisestä blogista siirrettyjen tekstien ja kuvien asettelu on välillä työlästä ja aina niitä ei saa mieleisekseen, siksi kuvat eivät ole aina linjassa ja teksteille on liikaakin tilaa, tai sitten liian vähän.