lauantai 29. tammikuuta 2011

Karpalo-toffifeemuffinssit

Taas muffinsseja. Joululta jääneitä konvehteja ja muita herkkuja voi käyttää muffinssien mausteena. Kuivatut hedelmät ja marjat ovat joskus niin kuivia, että niiden liottaminen ennen käyttöä voi olla tarpeen. Nämä Lidl:stä ostetut  karpalot olivat kuitenkin mukavan mehukkaita, eivätkä liian hapokkaita. Toffifeet tekevät yleensä hvyin kauppansa, jos niitä sattuu kotona olemaan. Tummat suklaakonvehdit ja marsipaanitäytteiset yleensä jäävät tähteeksi, varmaan niitäkin voisi kokeilla.



14 kpl
3 munaa
1 dl ruokokidesokeria
1,25 dl sokeria
75 g sulatettua voita
1,5 dl maitoa
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
4.5 dl vehnäjauhoja
200 g kuivattuja karpaloita
Toffifee karkkeja

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää seos esim. nuolijalla käännellen, sitten voi ja maito. Viimeiseksi kuivatut karpalot.

Täytä amerikan muffinssivuoat puolilleen, lisää jokaiseen yksi toffifee-karkki. Lisää taikinaa sen verran, että vuoat ovat 2/3 täynnä. Paista 175 asteisessa uunissa 15-18 min. Uunin alatasolla kiertoilmaakin käyttäen pinta tahtoo jäädä vaaleaksi, jolloin paistoaika pitenee. Silloin muffinsseista tahtoo tulla kuivakoita. Kannattaa siis paistaa keskitasolla ja mieluummin lyhyempi aika, jotta mehukkuus säilyy. Uuneissa on toki eroja. Koristelu jälleen kuivan puoleinen, kun näitä herkkuja ei syödä heti. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti