MasterChef Suomi kolmas kausi: finaali

Pääsinpä vielä kirjoittamaan muutaman sanan kuluneen kauden kisasta, kun kaikki kilpailijat olimme vielä kerran yhdessä. Tai me 12 muuta seurasimme jännityksellä, kun Kira ja Iikka kokkasivat. Kuha, ankka ja kokonaisuuteen sopiva jälkiruoka. Kiralla todellakin oli menussaan tvistiä, Iikalla taas perinteisempi, mutta kekseliään teknisesti rakennettu pääruoka ja jälkiruoan porkkanakimara. Jännitettiin kyllä kaikki molempia kannustaen, välillä taisi unohtaa ihan hengittää...
Kiran menun  reseptit voit lukea täältä, ja ohjelman voi  katsoa ruudusta, jos se jäi näkemättä.
Yksi asia jäi kyllä kaivelemaan: olisin niin halunnut maistaa noita annoksia! Kiran pähkinävoijäätelömassaa sipaisin ja se vakuutti; sitä on ehdottomasti joskus kokeiltava! Vaikka kyllä jännitettiin, miten rasvainen jäätelö onnistuu ja vielä annetussa ajassa!
Päivä oli pitkä, varsinkin, kun ei kokannut ja pääosin piti olla hipihiljaa ja vain odottaa... veikkailua voittajasta oli suuntaan ja toiseen, mutta ei ihan vetoa lyöty. Hienon matkan olivat molemmat kisassa tehneet, eikä erot lopulta olleet suuria. Mahtionnittelut molemmille! Kiran voiton rinnalla hopea on myös huikea saavutus! Molemmat ovat paikkansa ansainneet! Onnittelut vielä kerran!
Kisa kaikkinensa oli hieno kokemus, matka ruuan parissa mahtavien kilpakumppaneiden kanssa, tuomarit ja kuvaustiimi: iso kiitos kaikille!
Ja kaikilla meillä oli omat syymme hakea mukaan kisaan - intohimoisen ruokasuhteen lisäksi. Toivon sydämestäni, että jokainen sai - sijoituksesta riippumatta - jotain siitä, mitä lähti hakemaan ja että unelmat toteutuisivat, tavalla tai toisella! Kaikkea hyvää tulevan elämän koitoksiin ystäväni!

Joutessani finaalia odotellessa näpertelin juhlaa varten macaroneja ja koristeltuja pipareita, aiheeseen sopien:

MasterChef Suomi; kakkutehtävä

Eilen oli historiallinen jakso MasterChef kilpailussa, kun me kaikki pudonneet palasimme vielä kilpailuun. Kuten tavallista, tehtävänanto tuli puun takaa! Kakut olivat kyllä käyneet mielessä, mutta ajattelin, että kyseessä on kuitenkin kokkiohjelma. Ja kakun tekemiseen tarvitaan aikaa, oikeasti aikaa. Jaa, ei näköjään tässä kisassa! Vaivaiset kaksi tuntia! Mikä ihmeen täyte ehtii hyytyä siinä ajassa? Hyvä että edes kakkupohjat jäähtyvät. Oikestihan, Ulla Svenskin oppeja referoiden oikeaoppinen täytekakku tehdään mielellään kolmessa päivässä: ensin paistetaan pohja, seuraavana päivänä täytetään ja kolmantena kuorrutetaan...
Ulla oli koonnut melkoisen luomuksen, jonka teemasta tuli noudattaa ainoastaan 6-kerroksisuutta. Makujen lisäksi tuomarit korostivat kauniin ulkonäön tärkeyttä.

Kiran valitsin parikseni ajatuksella että kyllä naiset aina kakkuja leipovat. Ei sanonut leipovansa. Ehdotin nopeasti paistettavaa ja jäähdytettävää normikakkupohjaa paistettavaksi pellillä, ja Kira taas visioi italialaisella marengilla kuorrutetusta mantelikakusta. Noo, alun hakemisen jälkeen pääsimme yhteisille linjoille kakun rakentamisesta. Mantelipohjaa ja hyvin suklaista pohjaa. Vadelmaa ja valkosuklaalimemoussea. Molemmat tekisivät omat pohjansa ja täytteet ja kakku koottaisiin ja päälle sokerimassakuorrutus. Valkosuklaata päätin laittaa mousseen, että se hyytyisi nopeammin; liivatteella hyydytettävät täytteet vaatisivat reilusti aikaa.
Oma suklaapohjani vaati kylmäkäsittelyn ennen paistoa, ja saatiinhan ne pohjat uuniin ja vielä jäähtymäänkin. Kiran supermantelinen rapea pohja ei kohonnutkaan kovin, joten osasta kerroksia tuli matalanpuoleisia. Vadelmatäyte oli sopivan kirpakka ja mousseen pusersin reilusti limeä sitä raikastamaan. Ehti kakku hetken olla kylmässä hyytymässäkin, ja sillä aikaa tein ruskeasta sokerimassasta kaksi nallea kakun päälle ja lukuisan määrän pieniä sokerimassaruusuja. Harmi, kun varastossa ei ollut mantelimassaa, siitä olisi saanut helposti isoja ruuusuja ja maistuvamman kuorrutteen.  Ensin näin vain vaahtokarkin makuista massaa, joka on kyllä kaunista mutta niin keinotekoisen makuista. Onneksi löysin lopulta valkoista sokerimassaa. Pienellä tomusokerijauhotuksella kuorrutteen kaulinta onnistui yllättävän hyvin ja saatiin se vielä mukavasti kakun päälle. Ei kakku ollut vielä tarpeeksi tanakka, mutta suuremmat tursoilut ja kallistukset saatiin vältettyä. Reuna paineltiin kauniiksi, helmaan ruskea sokerimassanauha rusetille, nallet koristeeksi ja niiden väliin punainen sydän, vähän niinkuin ystävänpäiväksi. Pikkuruusuja vielä koristeeksi. Kiran kanssa oli oikein mukavaa työskennellä, vaikkei siinä paljon seurustella ehtinytkään.  Kyllä meistä kakku oli kaunis, mutta myös hyvän makuinen, makuerot taisivat olla hiuksen hienoja. Vaan ei sillä takaisin kisaan päässyt! Iso harmitus, harmitti melkein enemmän kuin putoaminen; kun nyt lyhyestä ajasta huolimatta kasassa oli kuitenkin sangen onnistunut luomus! Ja kyllä kakussa ulkonäkö on puoli ruokaa. Minusta.

No, nyt on palattu takaisin normaalin elämään, paitsi että mikään ei ole entisensä! Kisa jätti jälkensä, enemmän hyvässä! Entistä intensiivisempi suhde kokkaamiseen. Paljon uusia ajatuksia ja taitoja. Macarontilauksia, macaron-kurssipyyntöjä satelee ja muutama muukin kokkikurssin veto on tulossa! Kesällä lupauduin huolehtimaan cateringin noin 50 hengelle; haastavaa!
Ja mikä parasta, vapaapäivinäni olen harjoittelijana ravintola Os:ssa (sijalla 29 Suomen 50 parhaan ravintolan listalla)! Mahtavaa oppia ja kokemusta alan ammattilaisilta! Kovaa työtä, mutta myös palkitsevaa! Tervetuloa maistelemaan!
Avoimin mielin suuntaan eteenpäin ja odotan innolla, mitä kaikkea tulevaisuus ruuan parissa tuo tullessaan!
Ja iso kiitos kaikille tukijoille: niille, jotka elitte kanssani kisajännityksessä heti alkumetreiltä, mutta myös teille, jotka jännititte ja tsemppasitte ohjelman myötä! Hienoa palautetta olen saanut päivittäin niin tutuilta kuin tuntemattomilta! Kannattajajoukon ikähaitarikin on muutaman vuoden ikäisestä ikäihmisiin; olenpa jopa kuullut olevani aika monen savolaisen idolikin :) Kiitos kunniasta!
Kiitos nuorisolleni Skotlannissa: kiihkeimpään kuvausaikaan osui teidän muuttonne, mutta hyvin selvisitte!
Yksi kisan parasta antia on myöskin se, että moni tuttu, ja vähän tuntemattomampikin, on kertonut innostuneensa tämän myötä ruuanlaitosta ja osa varsin intohimoisesti!

Tästä on hyvä jatkaa: innostukaa ja rakastukaa kokkaamiseen!

Tämän kakun tein helmikuun ravintolapäivään, Syö juo mies nainen-ravintolaamme (yhdessä muiden MasterChef-kilpailijoiden kanssa Kino Engelissä). Poikkeuksellisen nopeasti koottu kakku; muutama tunti kaikkiaan. Kakun hyydytys melko vähällä liivatteella onnistui täydellisesti; lime- ja passionmoussea ja musta marsipaanikuorrutus. Painetehtäväksi ristitty kakku teki hyvin kauppansa, kuten muutkin herkut. Kuva on auttamattoman kehno, kännykällä räpätty.

Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla... vai miten se menee, tässä kuitenkin muutama kakkukuva, lisää kakkujani tästä linkistä ja sokerimassakoristeita tästä; ne kun kuuluvat kakkujen kera juhlaan.

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 8

Niinpä niin, painetehtävässä taas! On kyllä sanottava, että edellinen tehtävä oli tosi haastava! Kateenkorva-annoksessa oli niin monta komponenttia, oltiin aika tasaväkisiä, mutta vain yksi meistä kolmesta vältti painetehtävän: Iikka.
Jälkiruokatehtävää sitä uumoiltiin jo tulevaksi, eikä menty metsään. Paitsi minä. Jälkiruoka kylläkin, mutta hölmöyksissäni en suklaatehtäväksi aavistanut. Virhe! Ennen kisaa oli niin paljon eri projekteja, että edelleenkään en ehtinyt suklaan kimppuun käydä, mikä oli todella harmi. Jokusen kerran kokeilin suklaan temperointia, mutta konvehteihin asti en päässyt. No, ei niitä mc-keittiön kuumuudessa olisi kannattanut kokeillakaan.
Mutta, ennenkuin sinne asti päästiin; tehtävänä oli erottaa esimerkkileivoksesta mahdollisimman monta raaka-ainetta! Voi voi, painetta kerrakseen! Juurikin tuollainen nopeustehtävä, ja vielä maistelu minuutin aikana; pitäisi olla niin skarppina: makuaisti, muisti, päättely... ja monen silmäparin tuijottaessa! Nyt ymmärrän, miksi kuninkaallisia ei saa kuvata, kun he syövät! Vähemmästäkin ne makunystyt surkastuvat eivätkä toimi! :). Vieläkään en tajua, miksi en sitä hasselpähkinää kirjoittanut, vaikka se pyöri mielessä...
Ihan aluksi ajattelin tehdä fondantia; sitä ja kohokasta olin harjoitellut. En sitä suklaatorttua, joka oli samalla sivulla sitruunapiirakan kanssa, jonka opettelin! Ajattelin, että suklaakakkuni on liian simppeli, niin että sillä jatkoon pääsisi...
Vaan fondantmuotit olivat sitten rajalliset, enkä silikonivuoissa ollut niitä tehnyt. Kohokkaaseen löytyi astiat, joten toimeen. Miksikö ei suklaajäätelöä? Jäätelön pitää olla raikasta, eikä suklaajäätelö kuulu suosikkeihini. Työnsin sitten valkosuklaata pienen määrän siihen jäätelömassaan, eihän se sieltä maistunut. Ja kohokkaaseen en laittanut tarpeeksi kaakaojauhetta!
Jälkkäreiden teko on aika ongelmallista kilpailussa; pitäisi niin monta ohjetta muistaa ulkoa, ja paineessa ja jännityksessä muisti pätkii. Kohokkaan olin opetellut tekemään näppituntumalla: perusmassan läksin tekemään valkokastikkeen tapaan, mutta makeana. Makuaineet mukaan ja vaahdotetut valkuaiset. Huomasin jossain vaiheessa, että kohokasvuoat olivatkin selvästi suurempia, kuin kotona käyttämäni! Enemmän siis aikaa, mutta liian aikaisinkaan niitä ei pitäisi uuniin laittaa, kun voivat odotellessa lässähtää. Eihän se aika sitten riittänyt...
Harmittihan se älyttömästi, ja harmittaa vieläkin tuo putoaminen! Monta reseptiä olisi ollut vielä takataskussa ja monta kokemusta rikkaammaksi olisin vielä halunnut! Mutta; putoamisen myötä taas jotain muuta on ollut mahdollista tehdä tämän talven aikana, siitä toisen kerran.
Nyt kisaa tv:stä seuranneena olen päättänyt haastaa itseni mm. Meksikolaiseen keittiöön- kunhan löydän puuttuvia autenttisia raaka-aineita- ja moneen muuhunkin tehtävään aion tarttua, kunhan ehdin. Monta juttua olen jo kokeillutkin: mm. kotikokki ei saa Granny Smith-omenoista aikaan kirkkaan vihreää pyrettä, kuten maisteluleivoksessa... Näihin palaan sitten myöhemmin täällä blogissa.

Sitä ennen kuitenkin tulevaan ravintolapäivään 17.2.13, kuten tuossa sivupalkissa jo lukeekin: Kino Engel, Sofiankatu 4: Syö juo mies nainen. Tervetuloa sankoin joukoin!

Niin, ja 18.2 käynnistyy Snellmanin Kunnon Lenkkimakkaran, lihaisan uutuusmakkaran reseptikilpailu osoitteessa snellman.fi/fi/makkarareseptit. Hopi hopi äänestämään meikäläistä, resepti tulee myös tänne blogiin ja lupaan, että se on helppo ja todella herkullinen!

Ja iso kiitos kaikille tsemppaajille, tukijoille ja ihanille ihmisille! Moni vähemmän kokkailusta kiinostunutkin on myötäni joutunut tv:n ääreen, mutta älkää vielä luovuttako! Toivon, että moni on tämän myötä myös innostunut tarttumaan kauhan varteen!
Ja vielä: pysytään kanavalla edelleen, luvassa on taatusti vauhdikasta ja haasteellista kokkausta vielä monta viikkoa!

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 7

Kanitehtävän jälkeen olo oli aika naatti. Loistosuoritus on parhaimmillaan pienestä kiinni; parista minuutista. Ja surku taitavan ja niin mukavan kilpailijan tippuminen. Siitä vaan oli taas ponnistettava uuteen koitokseen.
Mukava oli kuitenkin huomata keittiöön saapuessamme, että vuorossa olikin paljon odotettu Master Class.
Tomin sujuvassa ja tiivistetyssä esityksessä kiteytyi erilaisten kypsennysmenetelmien ja kastikkeen teon periaatteet loistavasti. Ja kuinka hallita hellaansa; varasuunnitelman varasuunnitelma, jos homma ei etene käsikirjoituksen mukaan. Paljon tuttua asiaa tietysti, mutta myös uusia oivalluksia, eikä koskaan tärkeitä asioita voi kerrata liikaa. Eri raaka-aineiden kypsennyslämpötilat käytiin myös läpi ja tumman kastikkeen teko; tässä ainakin minulle ahaa-elämys, kuinka saada ostoliemestä tuhtia kastiketta, jossa ei ole häivähdystäkään teollista makua! Liemen redusointi runsaan yrttikimpun kera, toisessa kattilassa samalla kiehutetaan kokoon tilkka punaviinietikkaa, sitten joukkoon punaviiniä, taas keitetään kokoon ja lopuksi lihaliemi siivilöidään, nämä kaksi yhdistetään; jos koostumus on sopiva, maun tarkistus, pippuria, suolaa ja pari tl voita. Siinäpä se yksinkertaisuudessaan!
Vaan siitäpä sitä jatkettiinkin haastavaan tehtävään: tuomareiden suosikkiannosten valmistukseen!
Klassikkoannokset; Wallenbergin pihvi, haukiquenellit ja kateenkorvaa! Ja annosten jako arpomalla, niinpä tietysti! Voi kun olisin saanut haukiquenellit; annoksessa vain kolme komponenttia ja olisi onnistunut takuuvarmasti! Mutta, kun ei ole arpaonnea, niin tietenkin kateenkorva! Kesällä useampaan otteeseen koetin sitä metsästää (lihakaupasta) laihoin tuloksin; siis täysin tuntematon raaka-aine. Annoksessa vielä monta komponenttia 90 minuutin aikaan nähden! Ja siis ilman reseptiä, pelkän maistelun perusteella!
Sen verran tiesin, että kateenkorvaa pitää ensin keittää, että siitä saa kalvot irti. Jotenkin onnistuin kuulemaan tuon valkoviinivoihaudutuksen väärin, ja laitoin keitinveteen valkoviiniä, mutta ei siitä haittaakaan ollut. Iikka taisi toimia kypsennyksen suhteen toisin; lopputuloksessa ei kovin suurta eroa sitten ollut. Kalvojen irrottelun jälkeen haudutin kateenkorvaa vielä uunissa valkoviinin ja voin kanssa, lopuksi pinnat paistettiin vielä pannulla. Voi piti ruskistaa perunapyreetä varten, perunat keittää ja paseerata, kuutioidut perunat pannulla ja vielä madeirakastike! Kastikepohja liemestä ja kasviksista yrttien kera, punaviinietikkaa, madeiraa... Huh huh! Siinä tohinassa unohtui kokonaan perunachipsit! Voi voi, asian huomasin ihan liian myöhään! Onnistuin saamaan kateenkorvan kypsäksi ja maukkaaksi, perunapyree maustettuna ruskistetulla voilla innoitti Tomin kehuihin; ja perunakuutiotkin olivat onnistuneita! Niin ja olihan annoksessa sipulitkin mukana! Ja kastike oli mielestäni tismalleen saman makuista, kuin esimerkkiannoksessa! Meidän porukassa erot olivatkin suorastaan hiuksenhienoja; kaikki kolme selviydyttiin hienosti vaikeasta annoksesta. Suoritukseensa voi olla tyytyväinen; tosin perunachipsien puuttuminen ja painetehtävään joutuminen tuntui masentavalta...

Useamman kerran olen haukiquenelleja tehnyt, ja kyllä ne minunkin suosikkiruokaani ovat; kalaruokien ystävä kun olen! Mutta tykkäsin myös kateenkorvasta, ja jos vaan käsiini saan, laitan toistekin.

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 6

Torstain painetehtävässä jälleen mysteerilaatikko! Jotenkin pikasilmäyksellä keittiön perälle pystytettyyn hienoon asetelmaan saattoi päätellä että metsään mennään. Vaan kani! Ei nylkeminen ja lihan käsittely ole tuntematonta; poron ruhon pilkkomisesta ja linnun käsittelystä löytyy postaukset. Matti taisi vetäistä nahkan irti ihan yhdellä riuhtaisulla, hyvänä kakkosena pääsin nylkemisen jälkeen ruokavarastoon.
Kanin lihaa lienen maistanut jossain Portugalissa tai muualla, siitä ei sen tarkempaa mielikuvaa. Kovin kalpeahan tuo liha sitten oli niihin muistikuviin verraten. Jäniksen fileet mielessä läksin kokoamaan tarvikkeita annokseen. Ihan kaikkia aineksia en löytänyt, mutta puuttuvat komponentit korvasin sitten toisella.
Irrottelin fileet rangasta, koivet erikseen ja luut nopeasti pieneksi ja paahtumaan kastiketta varten. Koipiin väri pannulla, timjamia, suolaa, pippuria ja folioon ja uuniin, jotta ehtivät kypsyä. Fileet kelmuun odottamaan, etteivät pääse kuivamaan.
Punajuuren ajoin monitoimikoneessa karkeaksi puruksi ja keitin appelsiinimehussa (punajuurimehua ei ollut eikä tuoreita appelsiineja), pinjan siemeniä, mausteita, voita, vähän samaan tyyliin kuin täällä. Mustajuuret kuorin, keitin vedessä, voita, kermaa, suolaa ja pippuria.
Kastike tumman kastikkeen tapaan; liemi paahdetuista luista, jatkoin sitä kaupallisella, kun aikaa oli kovin vähän, eikä noista luista kovin tummaa lientä olisi muutoinkaan saanut. Portviiniä, yrttejä; timjamia ainakin; kastike oli kyllä erittäin hyvää!
Aikaa oli hyvin, kunnes tuli lisätehtävä: keittiön tervehdykset kolmelle! Jatkoin kokkailua ja mietin mitä laittaa; yksinkertaista. Paahtoleipäpalanen nopeasti pannulla, kuusenkerkkäsiirapilla maustettuja paistettuja suppilovahveroita ja kyssäkaaliraastetta. Kyssäkaalista olisin tehnyt pääannokseen tagliatellea, mutta aika ei riittänyt; kyssäkaalin "kuoriminen" ohueksi nauhaksi on hidasta. Amusenhan tulee olla pieni, suupala, lusikkaan mahtuva. Sainkin omastani tuomareilta kehuja. Resepti kokonaisuudessaan täällä.
Koipilihat ehtivät hyvin kypsiksi ja sitten fileiden paisto nopeasti pannulla maustamisen jälkeen. Aika alkoi loppua, mutta hyvin niihin sai värin. Ei siinä käynyt mielessä mittaria käyttää, ja ajatus oli, että liha saa jäädä aavistuksen roseeksi sisältä, kuten jänis tai metsäkanalintu tai fasaani. Kyseessähän ei ole possu eikä broileri. Eikä se liha raakaa sisältä ollut! Sisäfileitä en laittanut lautaselle; olivat niin onnettoman pienet ja menivät kypsäksi ja samalla sitkeäksi. Yllättävän mieto, jopa mauton tuo kanin liha verrattuna riistaan...
Siinäpä sitä taas armotonta kritiikkiä tuli, nimenomaan lihan kypsyydestä! Harmi vaan, kun muut komponentit jäivät ilman mainintaa, onnistuivat olemaan maukkaita ja monipuolisia kastiketta myöten! Resepti kaniruokaani löytyy täältä.
Toisen epäonni on toisen onni ja niin edelleen: Janin kömmähdykset ja laitehäiriöt johtivat pudotukseen! Harmitti vietävästi, mutta samalla tietysti helpotus, kun oma kisa vielä jatkuu!

Ja lopuksi vielä: kyllä riistan käsittely, suolistus, nylkeminen ja lihan pilkkominen alusta pitäen kunnioittaa hienoa raaka-ainetta. Kaikki hyödynnetään ja mikä parasta; tiedät mitä syöt. Ja kyllä maku on ihan toista luokkaa kuin tehotuotetulla lihalla! Voisi olla valaisevaa tutustua vaikkapa broilerin kasvatukseen ja teurastukseen...

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 5

Eilisessä jaksossa oli melkoisen tuuliset paikat eduskuntatalon eteen pystytetyissä pop up ravintoloissa. Kyllähän sitä jo etukäteen aavisteltiin, että joukkuetehtävä on tulossa, ja edellisen tehtävän voittajana minulle lankeaisi kyseenalainen kunnia joukkueen johtajana. Vaan en aavistanut, että saisin valita joukkueeni kokonaan; ajatuksissa oli vanha kaava, että nimeäisin ensin toisen joukkueen kapteenin ja vuoronperään huudettaisiin joukkuetoverit. Siinä sitä sitten hätäpäissään lasketteli nimeä toisen perään; edelleenkään kaikkien vahvuudet varsinkaan etnisen ruoan saralla eivät olleet minulle valjenneet. Thaikeittiön taitaja Aki oli tietysti selvillä, ja aasialaistahan sitä tietysti toivoi pääsevänsä kokkaamaan. Ettei ainakaan Meksikoon! Meikäläiselle ei Meksikon salaisuudet ainakaan olleet valjenneet; chiliallergikon kanssa tietoinen tulisen ruoan välttäminen on saanut aikaan sen, ettei itsekään tahdo oikein tulisia makuja kestää. Ja vissi ero taitaa olla kotikeittiön Tex Mexillä ja aidolla Meksikolaisella ruoalla.
Ja tuuriahan sitä taas oli: Meksikoon mentiin!
Tomilla tuntui olevan oikeaa otetta kyseiseen keittiöön ja siitähän lähdettiin menuta kyhäämään. Lihapaketit päästiin avaamaan vasta ruokalistan julkistamisen jälkeen, ja possun muoto poikkesi hiukan odotetusta. Avokadojakaan ei ollut liikaa ja suklaa puuttui. Lisää haastetta tietysti vielä olosuhteista: yksi keittolevy ja grilli...
Ja onnettomat tortillat! Jälkeenpäin olen miettinyt, kun kotona pelkistä maissijauhoista on onnistunut kaulimaan pehmeät tortillat, että oliko nuo jauhot sitten tarkoitettu ensin keittää puuroksi, vai mikä ihme niissä oli? Jossain vaiheessa heitin ehdotuksen, että jätetään tortillat pois, kun välineet hajosivat eikä kaulinta ollut, eikä lättyjen rakenne muutenkaan miellyttänyt. Mutta tehty mikä tehty, niillä mentiin.
Eikähän ne koppuroita olleet paiston jälkeen, mutta grillilämmityksessä ne sitten kuivahtivat. Minkäs teet. Mutta ehdottomasti päivän heikoin lenkki.
Päivä oli yllättävän aurinoinen ja välillä lämmin; taisi siinä vähän nahkakin kärähtää. Tuuli viilensi, ja vei kevyitä tavaroita mennessään. Kiireessä ei käynyt ajatustakaan syömisen suuntaan ja nesteitäkään ei tullut juuri nautittua. Loppua kohden meinasikin meikäläinen hyytyä.
Pojat hoitivat hommansa hyvin, kaikilla oli oma tehtävänsä, ja aikakin riitti. Kiitos pojat!
Eikä se meidän ruoka tuomarikommenttien perusteella nyt niin huonoa ollut; toisilla oli vaan parempaa, ja thai-ruoka nyt kuitenkin taitaa olla trendikkäämpää tällä hetkellä.
Olihan se äänestyksen tulos aika murskaava, mutta häviö se olisi ollut yhdelläkin äänellä. Niinpä johdan huomenna joukkueeni painetehtävään. Pahoittelen. Kilpailu on kovaa.

Ja Klasun blogissa pääsee myös kisatunnelmiin, käy kurkkaamassa muitakin ihastuttavia ruokajuttuja!

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 4

Pudotustehtävä. Ihan pikkiriikkisen aikaa harmitti, kun en päässyt sienimetsään, mutta vain hetken. Ei sinne pudotustehtävän paineen alle vapaaehtoisesti halua. Mutta sienestys vaan on niin kivaa! Okei, tutussa metsässä, jossa tunnet seudut ja tiedät paikat. Uusien sieniapajien löytäminen onkin sitten jo toinen juttu...
Lapsuudesta on muutama muisto, jolloin parhaimmillaan pärevasuilla :) isän kanssa kannettiin rouskuja kotiin. Sienet ryöpättiin pyykkipadassa, niitä oli niin paljon! Äidin kanssa ihan mökin lähimetsistä poimittiin voitatteja, haperoita, keltarouskuja, vaaleita orakkaita; herkkutatteja en muista kovin löytyneen. Pensaiden alla kasvoi mustarouskuja, joita ei enää suositella syötäväksi. Mutta ylitse muiden makunsa puolesta lapsena oli kehnäsieni! Kanttarelleja ja tatteja oli siis vähänlaisesti, enkä kovin lampaankäävästä tykännyt, kun se pannulla muuttui vihertävänkeltaiseksi ja vähän limaiseksi. Vaalea orakas on taas kovin mieto, ja mustia torvisieniä ja suppilovahveroita en muista nähneeni tuolloin. Mutta kehnäsieni, niitä oli paikoin paljon! (Seitikeistä sen erottaa mm. varressa olevasta sukasta) ... no, keksittiin äidin kanssa taputella isojen kehnäsienten lakin alapinnalle ohut kerros jauhelihaa, suolaa, pippuria ja paistettiin niistä herkulliset pihvit monen monta kertaa! Lapsuuden ruokamuistot ovat niitä parhaita; kaikki maut, tuoksut, värit, tunnelmat ovat syöpyneet niin vahvasti mieleen!

Myöhemmin on ollut suuri ilo hyvinä sienivuosina kantaa kassikaupalla (kyllä, muovikassit ovat hyviä; eivät paina paljon, kulkevat taskussa ja mahtuu sieniä, mutta sienet pitää puhdistaa metsässä) niin herkkutatteja, suppilovahveroita, mustavahakkaita, mustia torvisieniä... ja huonoina vuosina sitten aika vähän...

Juttu syrjäytyi, kun on niin rakas aihe... No, olihan se helpotus, kun sai seurata kokkausta parvelta. Aika vähän metsästä sieniä näytti löytyvän, mutta kameran välityksellä maasto näytti kyllä kovin kuivalta. Toki pienestäkin määrästä sieniä saa herkkua aikaan!
Mutta jännitti siellä ylhäällä välillä enemmän kuin silloin, kun itse kokkaa! Kun ehtii katsoa, mitä toiset tekevät, ja meillä kaikilla parvelle päässeillä riitti kommentoitavaa paineen alla työskentelijöiden toimista. Kyllä taidettiin huudella sieltä välillä vähän liikaakin. Mutta erittäin opettavaista katsoa muiden tekemisiä ihan kunnolla.

Ei siis päästy maistelemaan, mutta paljon herkullisia tuoksuja sieltä alhaalta kantautui! Ja kovat oli paineet! Kaiken kaikkiaan, melko tasaväkiseltä kokkailu meille näytti, mutta makujen suhteen tuomaristo oli hyvin kriittisiä! Annoskauneudessa taisivat naiset loistaa, Mutta maku ratkaisee; Piia joutui jättämään kisan! Kilpailu on kovaa!
Ja kyllä Juuli oli ansaitusti paras peuraan piilotetuilla haperoilla ja paistetuilla kanttarelleilla!

Vaan mitä on vuorossa ensi tiistaina? Veikkaan, että jotain järisyttävän huikeaa on meidän menoksemme keksitty!

Korvasienirisotto. 

Siis, tältähän sen risoton ei pitäisi näyttää: vaikka risoton kypsyysaste oli tässä napsahtavan kohdallaan, kuvattavaksi risotto on haastava; ehti jäähtyä ja jämähtää! Ensi kerralla paremmin!

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 3

Taas mysteerilaatikko! Ensimmäinen ajatus MasterChef-keittiöön astuessa. Mitä sieltä mahtaa tällä kertaa löytyä? Ettei vaan sisäelimiä... 10 euron seteliä ei kukaan kyllä aavistanut etukäteen!

Apua, mitä ihmettä sieltä kaupasta nyt ostan! Vaihtoehdot vilisivät mielessä, eikä vielä taksissakaan ollut oikein selvää; kiinalaista vai mitä ihmettä...railakkaan jännittyneen puheensorinan läpi ei kuullut edes omia ajatuksiaan. Lopulta hahmottui lohta ja pastaa sisältävä annos. Yritin painaa mieleen kaikki tarvittavat ainekset: tuoreita herneitä, omena, sitruuna, rucola, sipuli, valkosipuli, parmesan, gorgonzola ja kalaa. Keittiössä oli käytettävissä vehnäjauhot, sokeri, kananmunat, kerma, oliiviöljy ja rypsiöljy, suola ja pippuri.

Tuntemattomassa kaupassa voi hyllyjen järjestys olla yllättävä, mutta ensinnä olivat vihannekset ja yrtit. Toiveikkaana otin vielä yrttejä, kun jos jokin listan aineksista jääkin uupumaan, niin on sitten jotain tilalle. Kassallahan voi luovuttaa ylimenevät tuotteet takaisin. No ei tullut tietenkään yrttejä ja sitruunasta ja omenastakin piti luopua...Omena olisi sopinut hyvin lasagnen väliin, mutta ei voinut mitään.

Paluumatkalla vertailtiin toistemme ostoksia ja jonkun huulena heitettämä mahdollinen ostoskassien vaihto tuomareiden määräyksestä sai hymyt hetkeksi hyytymään. No eivät onneksi tuota keksineet!

Lohiconfit, hernelasagne, gorgonzolakastike, rucolaöljy ja paahdettu valkosipulivoi. Linkki on reseptiin nelosen sivulle.

75 minuuttia on lyhyt aika. Mielessä oli kuitenkin selkeä suunnitelma, missä järjestyksessä kannattaa edetä. Lohiconfitia olin tehnyt kerran, ohjetta täällä. 

Kesällä tein pastaa pari kertaa vuosien tauon jälkeen. Ajattelin jo tuolloin, että pastataikina pitää pystyä tekemään tarvittaessa tavallisista vehnäjauhoista; kerran taisin tehdä italialaisista 00-jauhoista. 

Koko ajan tehdessä mietti seuraavaa vaihetta ja pöytää siivotessa samalla tuumaustauko. Kaikki saatiin lautaselle! Ei siinä juuri muiden menosta tiennyt mitään, niin oli keskittynyt omaan suoritukseensa. Muutaman kerran tuomarit kävivät heittämässä kommentteja.

Kalan kanssa vähän jännitti, muuten olin annokseen tyytyväinen. Mutta riittäisikö se sittenkään. Kuullessani tuomareiden ylistävät kommentit, en voinut uskoa korviani! Että täydellistä pastaa, jotain vertausta ammattilaisiin - piti kysyä jälkeenpäin kavereilta, kun olin niin ihmeissäni - ja kalakin oli täydellistä! Mutta Klasun kakkua maistaneena en vieläkään laskenut mahdollisen voiton varaan; koskaan ei voi tietää. Olihan se ihmeellistä, kun sitten kuuli nimensä! Kyllä jo tuomareiden loistavat kommentitkin olisivat riittäneet, olivathan ne ihan uskomattomia, mutta että vielä tehtävän paras! Mahtava fiilis ja helpotus, kun voi huilia seuraavan tehtävän ajan. Vaikkei itse joudukaan kokkaamaan, jännittää, mitä sieltä tulee! Torstaina taas jatkuu nelosella klo 20!

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 2

Eipä aamulla aavistanut päivän tehtävää! Taitotehtävässä kuhan fileointi!
Kalamestarin oppitunti oli oikein valaiseva. Ei silti, ettenkö kalaa olisi fileoinut ennenkin; useammin on tullut ostettua kokonaista kalaa kuin valmista filettä. Kalaa tulee syötyä usein; huomattavan paljon useammin kuin lihaa. Kesän kuluessa treenasin niin monella kalalla, kuin vaan jaksettiin syödä. Mutta ei sitten ihan tarpeeksi!

Kolme minuuttia oli niiin lyhyt aika, että pelotti. Eikä se homma putkeen mennytkään! Läksin tekemään äsken saatujen oppien mukaan, eli kala toisin päin, kuin kotona fileoidessa; virhe!
Kuhassa on kovat ruodot, ja aloitusviillossa tuntui, että joko veitsi on tylsä tai tämä kala on kiveä! Seuraavassa hetkessä veitsi humpsahtikin sitten vähän turhan syvälle... yritä siinä sitten pelastaa mitä pelastettavissa on! Harmitti niin vietävästi ja kun kello vielä kävi viimeisiään, tuntui, että iskee paniikki! Viimeinen ajatus viimeisillä sekunneilla oli, että jos tästä tipahdan, en ilkeä mennä kotiin! Ja olisi pitänyt älytä harjoitella erilaisilla veitsillä; oma fileointiveitseni on ohutteräinen ja taipuisa, kun kilpakeittiön veitsi oli jäykkä kuin mikä; selittelyn makua... Iikka oli ihan käsittämätön! No ei noista fileistä nyt lopulta kauheasti haukuttu, mutta nämä olivat fiilikset.

Aika lannistunut olo 3 minuutin jälkeen. Eikä meno parantunut! Takarivistä kaloja valitsemaan oli pisin matka, eikä asiaa parantanut, että kuvaustauolla silmän sidekalvolle tuli verenvuoto; ei ollut roska mikä kaiherti, vaan pieni suoni rapsahti. Siinä tuli kylmällä haudottua ja kysyttyä kollegalta neuvoa puhelimitse; eihän tuohon mitään varsinaista hoitoa ole, vaan kestää aikansa, kunnes häviää...ei tehnyt mieli juosta...
ja kyllä, kesken kokkauksen asia tarkistettiin vielä toisen kollegan toimesta ja verenpainekin mitattiin vastusteluistani huolimatta; kiire kokkaamaan (ihan normipaineet).

Viimeisiä kaloja siis vietiin ja ajattelin, että mitä tahansa kunhan ei silakkaa! Ei tällainen järviseudun asukki ole silakkaa tottunut laittamaan! Sainkin käsiini kampelafileet! Onneksi fileet; edellisestä kampelastani on useampi vuosi, niitä harvemmin näkee meidän kalatiskissä, ja kampelan fileoinnista on vielä kauemmin. Kesäinen kalakeittokirjan selailu muistui mieleen, jossa kampela arvosteltiin maultaan niin miedoksi kalaksi, että se kannattaa leivittää. Ja olihan nuo fileet niin ohuet, että helposti menevät yli.
Siis korppujauhoja, vehnäjauhoja, lisukkeista ei ollut selkeää ideaa, joten ruokavarastosta koetin napsia mahdollisimman paljon kasviksia. Papuja, pinaattia, pieniä porkkanoita ja kanttarelleja. Kastikkeeksi päätin tehdä kalaliemipohjaisen valkoviinikastikkeen. Missä korppujauhot? Ei löytynyt. Hätäpäissäni nappasin paahtoleipäpaketin. Ei tullut mieleen mantelijauhokaan...

Ajatuksia oli vaikea koota, ja välillä tuntui, että tekemisessäkään ei ollut selviä säveliä. Harmitti niin vietävästi, ja tuntui, että ihan sama, jos tämä reissu loppuu nyt tähän.
Maustoin kalan suolalla ja pippurilla, pyörittelin vehnäjauhoissa, kunnes huomasin, että kananmunia en muistanut ruokavarastosta ottaa! Voi hemm... Siinä sitä sitten lätkii kalan pintaan murustettua pehmeää paahtoleipää, huonolla menestyksellä, eihän se siihen tahtonut tarttua, ja jotenkin pelkkä vehnäjauho ei tuntunut riittävän! Ei kala mennyt ylikypsäksi ja osa kasviksista näytti jopa siedettäviltä, kastike kohtalainen; suolan puutetta taisi olla! Suolamylly opettelutti.

Mutta mutta, olosuhteisiin nähden kyllä :), en joutunut pudotusuhan alle ja kisa jatkuu meikäläisen osalta, HUH! Annan puolesta harmittaa. sillä Annalla oli kova into olla mukana ja oppia uutta, ja Annan reipas meininki toi oman hauskan lisänsä meidän sekalaiseen sakkiin!

Kalaruokakuvia treeneistä ennen kisaa:

MasterChef Suomi kolmas kausi, jakso 1

MasterChef Suomen kolmas kausi alkoi eilen vauhdikkaasti mysteerilaatikkotehtävällä. Selvisihän se nopeasti, miksi toisilla oli tyhjä laatikko; kyseessä oli paritehtävä. Kilpailun alussa ei toisten taidot ja vahvuudet olleet vielä selvillä, vastahan oltiin tutustuttu. Vieressä seissyt Iikka vaikutti kyllä parhaalta valinnalta, niinpä siis nopea siirtyminen vasemmalle. Heti raaka-aineiden paljastuttua alkoi kuumeisesti miettiä, mitä noista saisi aikaiseksi.
Hyvin lähti yhteistyö Iikan kanssa sujumaan; suurempia näkemyseroja ei ollut ja aika nopeasti päätettiin, mitä lähdetään laittamaan. Peuran paisti päätettiin ensin jättää suosiolla käyttämättä.
Jälkiruokaosio lankesi automaattisesti minulle ja Iikka kävi innokkaasti hummerin kimppuun. Hummerin kylkeen tuli sous videe-tekniikalla kypsennettyjä vihanneksia ja minä tein lisäksi maa-artisokkacouscousin( napakaksi kypsennettyä maa-artisokkarouhetta, suolaa mausteita). Rapuliemeen ei ehtinyt tulla makua, joten Iikka vaihtoi kastikkeeksi majoneesin. Jossain vaiheessa huomattiin, että yhdestä hummerista jää kovin vähän syötävää, joten muutettiin annosta surf and turf-tyyliin. Kun liha ei olisi enää ehtinyt kypsyä uunissa, päätettiin ruskistaa sitä hetki pannulla, maustaa ja leikata siitä ohuita siivuja.
Jälkiruoaksi päätettiin tehdä suklaa-jogurttimoussea, lakkakonjakkikastiketta ja tuille-keksi.
Eihän se tehtävä ihan putkeen mennyt, kuten ohjelmasta näki. Vaikka pääruoan komponenttien maut olivat omasta mielestä kohtuu onnistuneita, lihan kypsennys ei vakuuttanut tuomareita. Vakuumikypsennetyistä vihanneksista tuli kehuja sekä maa-artisokasta. Olihan se asettelu vähän sekavaa...
Jälkiruoan kanssa jännitti eniten; kerma oli ehtinyt vähän lämmetä ja oli hankala vatkata ja moussen hyytyminen jäljellä olevassa ajassa arvelutti, mutta hyvinhän se ehti. Mutta jälkkäristäkään ei sitten kehuja tullut! Tuille jäi pehmeäksi, kun hätäilin sen liian aikaisin uunista. Moneen kertaan maisteltiin mousse jälkeenkinpäin, ja meistä maussa ei ollut moittimista...

Kuvamateriaalia meidän kokkailusta Iikan sujuvasanaisella esittelyllä voit katsoa täällä: http://www.nelonen.fi/ohjelmat/masterchef-suomi/461877-mc3---jakso1-aila-ja-iikka-saavat-tehtavassa-enemman-aikaan-parina-kuin-kaksi-erikseen

Haastava puolitoistatuntinen! Kahden kilpailijan kotiin lähtö heti avausjaksossa oli musertavaa! Ja huomenna painetehtävään!

Master Chef 2013

No niin, tervetuloa jännittämään kanssani 22.1 klo 20 lähtien aina tiistaisin ja torstaisin, kun meikäläinen kokkaa 13 muun rautaisen amatöörikokin kanssa Suomen kolmannella Master Chef-kaudella! Pitäkää peukkuja!

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/masterchef-suomi/437377-he-ovat-uudet-masterchef-suomi--kokelaat