Näytetään tekstit, joissa on tunniste makkara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makkara. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Makkarapaistos ja tomaattisalsaa


Haaveilen tekeväni makkaraa. Niin pitkälle olen jo päässyt, että possun suolen pätkä on jo tovin odottanut pakkasessa. Aikaa vaan ei tunnu olevan riittävästi ja kiinnostava urakka, joka jäi sittemmin kokematta Master Chef keittiössäkin, siirtyy aina muiden kiireiden vuoksi. Tarkemmin ajateltuani raakamakkarat, sen kerran kuin niitä löytyy kaupasta, ostan vain sitä varten, että voin pullauttaa makkaran sisällön pannulle paistumaan joko pastan tai kasvisten kaveriksi. Kannattaako sen takia vaivautua makkaran tekoon? Niin tai näin, sain taas käsiini Italialaisia Salsiccia veneta-possumakkaroita, joissa on ihanan vieno maku. Nämä makkarat sopivat erinomaisesti kaalin kaveriksi. Tämän voi hyvin tehdä muustakin makkarasta, vaikkapa chorizosta, mutta makumaailma on sitten tyystin toinen. Tyttären kanssa pilkottiin pannulle mitä jääkaapista löytyi ja tomaattisalsaa teki toisen mieli. Yllätykseksemme nämä epämakuparit sopivat yhteen erinomaisesti; tähän toinen kokki halusi lisätä: saletisti natsaten!

2 pkt Salsiccia veneta-raakamakkaraa
komannes varhaiskaalia
noin neljännes myskikurpitsaa
1 paketti siitakesieniä
1 soolovalkosipuli
1salottisipuli
suolaa, pippuria

Suikaloi kaali ohueksi. Kuutioi kurpitsa, hienonna sipulit. Halkaise makkarat ja kaavi sisus vähintäänkin peukalon pään kokoisina klimppeinä kuumalle pannulle. Jostain toisesta raakamakkarasta sisus tulee pursottamalla; nämä vaativat hiukan työtä. Kun makkara on hetken kypsynyt ja saanyt väriä, lisää kurpitsakuutiot ja jonkin ajan kuluttua sipulit. Lisärasvaa ei tarvita; makkarasta irtoaa sitä riittävästi. Kääntele aineksia pannulla ja kun kurpitsa alkaa kypsyä, lisää kaalisuikaleet. Kääntele viitisen minuuttia, kaali saa jäädä napakaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

tomaattisalsa

6 tomaattia
pätkä kurkkua
kevätsipulia
(tuoretta chiliä)
suolaa, pippuria
sokeria
savupaprikaa, cayennepippuria
limen mehua
tuoretta korianteria

Tee tomaattien päihin ristiviillot ja käytä hetki kiehuvassa vedessä. Nosta pois ja kuori. Kuutioi tomaatit pieneksi, samoin kurkku, viipaloi kevätsipulit. Yhdistä aineet, mausta. Silppua muutama tupsu tuoretta korianteria ja sekoita joukkoon.




Totta puhuen tämä oli niin hyvää, että kilvan kauhoimme sitä lautasillemme ja ahneuksissamme söimme melkein yhtä nopeasti kuin ruoka valmistui!


maanantai 18. helmikuuta 2013

Lenkkimakkaraa aasialaiseen henkeen



Reseptini Lenkkimakkara goes Aasia on Herra Snellmanin Kunnon Lenkkimakkarakisassa: käy tutkimassa helppo ohjeeni tästä linkistä ja äänestä, vain äänestämällä voi voittaa! Ja mikäs estää testaamasta ohjetta ja lihaisaa uutuuslenkkiä, arpaonnea jännittäessä!




lauantai 12. toukokuuta 2012

Sikamainen kaalipaistos

Kesän tulon huomaa siitä, että nuoriso kaipaa makkaraa. Nyt ei kyllä grillattu, mutta iltapalaksi päätyi hallista ostettu Salsciccia Veneta . Lisäksi sieniä, varhaiskaalia ja omenaa: älyttömän hyvää! Salsiccia Veneta on miedon ihanasti maustettua sikaraakamakkaraa. Vinkki: mausteeksi pannulle sopii hyvin pari kuivahtanutta juuston kannikkaa.

180 g raakamakkaraa
100 g siitakesieniä
kolme kourallista ohueksi suikaloitua varhaiskaalia
1 omena kuutioituna
1 salottisipuli hienonnettuna
hiukan valkosipulia
loraus vermuttia (Noilly Prat ) tai omenasiideriä
suolaa, mustapippuria

Viillä makkarat auki ja kaavi sisus palleroina kuumalle pannulle, lisää hiukan pienityt puhdistetut sienet. Paistele, kunnes makkara kypsyy ja sienet saavat väriä. Lisää sipulit, kuullota. Lisää omena ja kaali ja kypsennä al dente. Mausta ja lisää reilu loraus vermuttia tai siideriä. Nauti hyvän leivän kanssa.



perjantai 18. helmikuuta 2011

Chorizo-papukeitto




Etiketti-lehdessä 1/2011 on mukavia keitto-ohjeita. Chorizo-kikhernekeitto höystettynä mozzarellalla vaikutti kiinnostavalta, varsinkin, kun jääkaapissa oli aiemmin hankittua chorizo- raakamakkaraa (Palcarsa). Kikherneet korvasin tölkillä valkoisia papuja tomaattiliemessä ja lisäsin joukkoon vielä yhden rapeakuorisen kaurasämpylän.

1 keskikokoinen sipuli
1-2 valkosipulinkynntä
2 (200 g) porkkanaa
1 (200 g) palsternakkaa
4 chorizoa (250g), raakamakkara
tilkka oliiviöljyä paistamiseen
n. 8-9 dl vettä
1 kanaliemikuutio (Fond du Chef)
(ripaus chilijauhetta tms.)
½ tl kanelia
mustapippuria, ripaus cayennepippuria
1 tlk kokonaisia, kuorittuja tomaatteja
1 tlk valkoisia papuja tomaattiliemessä
1 pkt (125 g) mozzarellaa
1 rapeakuorinen sämpylä
tuoretta timjamia

1. Kuori ja viipaloi sipulit ohuelti. Kuori ja kuutioi porkkana ja palsternakka pieniksi kuutioiksi. Kuutioi makkara.

Ruskista makkaraa tilkassa öljyä, kasvikset voi kuullottaa toisessa kattilassa. Lisää vesi, liemikuutio, tomaatit ja mausteet.

2. Keitä 20-30 minuuttia, keitosta tulee täyteläisempi kasvisten pehmetessä kunnolla. Halkaise sämpylä ja murusta sisus keiton joukkoon. Leikkaa kuori kuutioiksi  ja kuutioi mozzarella.

Lisää makkara ja pavut liemineen ja kiehauta. Tarkista maku, suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä, makkara on aika suolaista. Keitto saa olla paksua, mutta tarvittaessa lisää vettä.

 3.  Annostele keitto lautasille ja ripottele päälle mozzarellaa ja leipäkuutioita. Koristele. Oli muuten yllättävän hyvää; makkara ei ollut tulista, vaan sopivan mausteista ja keitto täyteläistä. Leipä sakeutti sopivasti. Mozzarellan asemesta voisi laittaa nokareen smetanaa.  Tämä keitto lämmittää mukavasti pakkaspäivänä.